DIY: Öljytynnyristä pöydäksi

29.6.2017




Välillä joidenkin ideoiden toteuttaminen ei tapahdu hetkessä eikä vielä kahdessakaan, vaan niiden valmistuminen vie aikaa. Juuri näin kävi minun öljytynnyri tuunaukseni kanssa. Jo pari kesää sitten bongasin Kolmen Tähden Koti-blogin Marikalta hauskan idean tehdä tyhjästä öljytynnyristä pöytä terasille. Minusta idea oli aivan loistava ja lopputulos hyvännäköinen, joten niin alkoi öljytynnyrin metsästys. No, se ei ollut vaikein homma tässä projekstissa, kun avasi suunsa taas oikeassa paikassa. Rakas veljeni nimittäin sai hommattua minulle tyhjän tynnyrin ja toi sen minulle jopa ihan kotiin asti. Kiitos Bro ♥ Seuraavana olikin sitten tynnyrin pesu ja pohjamaalaaminen. Minä pesin ja mies hoiti maalaamisen. Marika oli maalannut omat tynnyrinsä ihan spraymaalilla, joten eikun kauppaan. Maalit tuli hommattua, mutta sitten seurasi piiiiit-kä tauko hommissa, kun sopivaa keliä tynnyrin maalaamiseen ei vaan tuntunut löytyvän. Aika kului, hommasin tynnyriin jo tarratkin ja taas aika kului, mutta mitään valmista ei vaan koskaan syntynyt. Kunnes tänä kesänä eräänä kesäkuisena päivänä mies vain ilmoitti, että tynnyri on maalattu. Jippijaijei! Tynnyripöytä saattaisi siis valmistua sittenkin.

Maalaamisen jälkeen mies vielä kantoi öljytynnyrin tuohon terassille (hyvin koulutettu) odottamaan sitä minulle mieluisinta eli tynnyripöydän somistusta varten. Mutta sitten taas satoi ja välillä paistoi. Pöytä kastui ja sitten pöytä taas kuivui. Lopulta tänään on ollut täysin sateeton päivä ja tynnyri on varmasti kuiva, joten eikun hommiin.

Tynnyrin kanteen liimailin erikoisia tähtitarroja, jotka olin ostanut joskus Tammer-Tukun myymälästä. Yksi iso tähti tuossa keskellä olisi ollut kyllä kivempi, mutta kun tarrani olivat tämän kokoisia kuin olivat, niin saivat nyt kelvata. Viime kesänä homma edistyi sen verran, että tilasin tynnyriin tekstitarran, jonka nyt tänään sitten liimasin paikoilleen.

Tekstitarran taustapaperin poiston jälkeen tarra asetellaan haluttuun kohtaan puhtaalle ja kuivalle alustalle. Sen jälkeen painellaan sormella teksti kiinni alustaan ja lähdetään varovasti poistamaan tekstin päällä olevaa paperia. Jos kirjaimet eivät ole kiinnittyneet alustaan, painele lisää paperin päältä ja yritä hitaasti ja varovasti uudelleen. 


Näin syntyi hauska terassipöytä kierrätysmateriaalista (jälleen kerran). En vielä laitanut sen päälle mitään, kun halusin kiireesti tulla näyttämään teille lopputulosta. Tynnyripöytä tulee sulautumaan tuolle paikalle sitten paremmin, kun saamme tuonkin terassin ja nuo säleiköt öljyttyä. Laittelen sitten lisää kuvia, jos vaikka olisin siihen mennessä saanut rakennettua tuohon päällekin jonkun kivan asetelman. Kiitos Marikalle Kolmen Tähden Koti-blogiin hauskasta ideasta ♥ Marika on kyllä ihan mahtava ja tosi idearikas tee-se-itse-nainen ja tuunaaja. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa hänen erilaisiin DIY-juttuihinsa! 


23 kommenttia:

  1. TYkkään, kierrätys on aina hyvästä <3
    Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ♥ Kierrätys on meidänkin mielestä hyvä asia. Rakennamme paljon kierrätysmateriaaleista ja hyödynnämme kirppareita.

      Poista
  2. Minäkin tykkään! ♥

    Harmi ettei meillä mies innostu näistä jutuista. Mä voisin oikein hyvin tuunailla lukuisista autonrenkaista jotain tänne, samoin tollanen tynnyripöytä sopis meille pihan muuhun "aihepiiriin" (eli niihin loputtomiin autoihin...) Olis edullista tuunausta ja miten kivoja juttuja niistä saakaan! Eikös Marika ole tehnyt myös vanhoista autonvanteista jotain...? Niitä kun löytyis todellakin täältä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Marika on tehnyt autonrenkaista ainakin sellaisen kukkatelineen, jossa oli sitten talvella vielä valosarja. Kannattaa käydä katsomassa ohje siihen Marikan blogista. Ei ole vaikea, joten et tarvitse siihen miestä. Osaat kyllä itsekin tehdä. Olen itsekin miettinyt sitä rengastuunausta, mutta mulla ei sitten ole sitä rengasta, joten on vielä jäänyt.

      Poista
  3. Wau!
    Tosi hieno ja kiva idea!
    Hyvää illan jatkoa sinulle!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Ihastuin tähän heti, kun näin tämän Marikan blogissa. Toteuttaminen vaan kesti, mutta nyt on valmista.

      Poista
  4. Aivan upea siitä tuli. Välillä näissä tuunauksissa menee aikaa, mutta lopussa kiitos seisoo, niin kävi juuri tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Niinhän se on. Näitä hommia ei voi tehdä väkisin, vaan silloin kun inspistä löytyy.

      Poista
  5. Kerrassaan hieno ja mikä idea! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Minustakin tämä oli ihan loistava idea ja siksi oli ihan pakko toteuttaa itsekin.

      Poista
  6. Voi mikä ihana tynnyri tulikin❤ Suurkiitos linkityksestä! Hassu sattuma, tuunailin just meidän valkoisen tynnyrin uudelleen ja siirsin keittiöön!!! Juuri postia näppäilemässä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Minustakin tuosta tuli oikein kiva. Nyt täytyykin mennä heti katsomaan sun päivitys. Kiva, kun vinkkasit ♥

      Poista
    2. Hih, ehdinkin julkaisemaan postin vasta tänään :P

      Poista
  7. Hyvä Krisse - kierrätys kunniaan!
    Ja hyivin koulutettu mies sinulla :) Sopii tuohon oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Kyllä se on, vaikka välillä käykin vähän hitaalla :)) Kierrättäminen on hyvä juttu. Meillä sitä toteutetan tosi paljon juuri piharakentamisessa. Tässä onkin huomannut, kuinka paljon esimerkiksi hyvää puutavaraa heitettäisiin vain roskiin, jos sitä ei kukaan keräisi talteen ja hyödyntäisi.

      Poista
  8. Anonyymi1.7.17

    Oih miten ihana tuunaus terassipöydäksi :) Ja on varmasti tukevakin, ei lähde ihan heti lentoon :) Kolmen Tähden Kodista Marikalta bongaa kyllä ihania ideoita oman kodin sisustukseen ;) Mukavia heinäkuun päiviä ja aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun poikkesit blogiini ♥ Marika on ihan huippu. Tykkään itsekin pöydästä ja olen nyt niin iloinen, kun se on vihdoinkin valmis.

      Poista
  9. Hieno idea!
    Kiva kun saa ideoita toisten blogeista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milli's Little Home ♥ Minustakin on tosi kivaa, kun blogeista saa hyviä ideoitaa, joita voi sitten soveltaan omiin käyttötarkoituksiin sopiviksi. Bloggaamisessa on niin paljon hyviä puolia :))

      Poista
  10. Ihana idea, ihana toteutus ♥ TYKKÄÄN!!! Itsekkin olen innoissani kun piiiiiiitkästä aikaa ois maalausprojekti ja vähän uutta sisustusjuttua kotiin. Nyt kun vielä löytäisi jostain keittiöön kivan lampun, nyt ois sen aika :) Ihanaa aurinkoista viikon jatkoa ystäväni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja ♥ Tykkään kyllä itsekin tämän lopputuloksesta tosi paljon. Kiva kuulla, että sullakin on siellä taas pikkuprojekti meneillään. Jään innolla odottamaan lopputulosta. Toivottavasti lamppukin löytyy.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan