Tähän on tultu

3.3.2017













Ruuhkavuodet ovat osaltani taaksejäänyttä elämää ja arjesta löytyy nyt entistä enemmän aikaa ihan itselle. Viidenkympin rajapyykki lähenee ja on kai pakko myöntää itselle, että eletään vuosia, joita myös keski-iäksi kutsutaan. En olekaan enää mikään teinityttö, vaikka mieleltäni sellainen olenkin kai hamaan loppuun asti. Kun lapset olivat pieniä, elämä oli hyvinkin hektistä ja äiti-ihmisenä kaikkien muiden tarpeet menivät oman edun edelle. Kuulostaako tutulta? Uskon, että monella muullakin on tai on ollut näin. Nyt olisi viimeinkin aikaa huomioida myös itseään. Tehdä asioita, joista pitää ja ennen kaikkea pitää itsestään hyvää huolta.

Miten sitten hyödyntää tuo kaikki oma aika, mitä minullakin nykyisin on entistä enemmän? Minun täytyy tunnustaa, että itse en ole osannut hyödyntää sitä kovinkaan hyvin. Iltaisin töiden jälkeen notkun koneella sen sijaan, kun voisin vaikka lähteä ulos pienelle kävelylenkille. En siis saa oikein mitään hyödyllistä aikaiseksi, kun nojatuoli vetää minua puoleensa ilta toisensa jälkeen. Kukaan ei ainakaan estä minua liikkumasta tai pitämästä itsestäni parempaa huolta. Päinvastoin. Kaikki on siis kiinni täysin minusta itsestäni.


Minäkö keski-ikäinen?-blogin Tiian postaus ja video hänen lempparimeikeistään sai minut pysähtymään ja ajattelemaan omaa ulkonäköäni. Olen aina meikannut (jos ripsivärin laittoa voi kutsua meikkaamiseksi) enkä juurikaan koskaan poistu kotoa ilman meikkiä. Nyt vaan on tultu siihen tilanteeseen, että on aika päivittää oma meikkipussi ja ottaa huomioon iän mukanaan tuomat merkit ihossa ja kasvoissa. Nuorena riitti kun vetäisi vähän meikkivoidetta poskeen ja ripsiväriä silmiin, mutta vuosien karttuessa tilanne on muuttunut eikä tämä enää riitäkään. Näissä meikki ja meikkaushommissa aika on ajanut minusta täysin ohi. Arki ja juhlameikkini eivät poikkea toisistaan millään lailla. Samalla kaavalla mennään päivästä ja tilaisuudesta toiseen.


No niin, siinä ne nyt sitten ovat! Minun meikkini. Nämä ovat siis ne kosmetiikkatuotteeni, joita käytän päivittäin. Näillä loihdin "meikin" niin arkeen kuin juhlaankin. Hirmusti ei ole tuota valinnan varaa, mutta näillä on tosiaan menty. Ensin BB-voidetta mustille silmänalusille ja kasvojen punakoihin kohtiin ja sitten varsinainen meikkivoide koko kasvojen alueelle. Huiskulla sitten puuteria nassuun, niin ei kiillä. Sitten eyelinerillä piirrän yläripsien rajaan mustan viivan (olen tehnyt näin nyt viikon verran). Seuraavaksi vähän vaaleaa luomiväriä koko luomelle. Tummempaa luomiväriä laitan siveltimellä kulmakarvoihin, niin näyttävät vähän tummemmilta. Lopuksi vielä ripsiväriä ja meikki on valmis. Ai niin, huulipuna vielä! Mieluummin käytän kuitenkin huulikiiltoa, jos jotain muistan ylipäätään laittaa. 


Kuten kuvasta näkyy ihan ei toimi mun BB-voiteet mustiin silmänalusiin. Olenkin nyt siis päättänyt hiukan päivittää meikkipussini sisältöä ja hankkia itselleni uusia tuotteita, joilla tälläinen jo keski-iän saavuttanutkin nainen saisi tehtyä ihan kivan meikin. Haluan olla niin työsäni kuin vapaa-ajallakin huolitellun ja siistin näköinen. Ei meikkaamisen tarvitse olla minkään hurjan "sotamaalauksen" tekemistä. Ei tosiaankaan! Kiva meikki kasvoilla on varmasti mukavampi ollakin vai mitä mieltä olette? Hyviä meikkivinkkejä ja -suosituksia otetaan vastaan ja olen niistä enemmän kuin kiitollinen ♥ 

31 kommenttia:

  1. Isadoralla ja Rimmelillä on ihania contour paletteja, joilla hoituu tummien silmänalustenkin peittäminen. Minullahan on siis tuo sama silmänalus ongelma. Minä en ole koskaan oppinut meikkivoidetta käyttämään, mutta luomivärejä, eyelinereita, poskipunaa ja huulipunia tulee kyllä sitten niiden voiteidenkin sijasta käytettyä. Olet oikein ihana tuossa kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ ja kiitos silmänalusvinkeistä! Pitää tutustua noihin tuotteisiin. Itsellä edessä nyt luomivärin laittaminen kauniisti. Siinä varmasti minulle se suurin haaste.

      Poista
  2. Hehhee, kuulostaa niin tutulta... Mulla on vissiin viisi meikkituotetta olemassa ja sama meikki menin minne vaan... ja kauhean mustat silmänaluset. Joku valokynäköhän siihen auttais?? En osaa meikata ollenkaan, pitäis varmaan vähän ees vaivautua opettelemaan. Mä en meikkaa joka päivä, töihin yleensä kyllä mutta en paljon sit kyllä muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin vaan on alettava opettelemaan tuota meikkaamista. Youtubesta löytyy varmasti meikkivideooita meille aikuisillekin naisille. Niistä oppisi varmasti parhaiten, kun näkee ihan livenä, miten ja mihin esimerkiksi luomiväriä laitetaan.

      Poista
  3. Mä olen käyttänyt tuota Bb-värivoidetta vuosia.Kun on kuiva iho,niin sopii tuplakerros päivävoidetta pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain tuon voiteen jonkun lehden kylkiäisenä ja sitä kautta tutustunut tuotteeseen. Mulla toimii kyllä kasvojen punakoihin kohtiin, kuten leukaan ja nenään, mutta nuo silmien aluset ei sillä kyllä minulla peity.

      Poista
  4. Täällä elellään niitä vuosia, kun lapset vievät suurimmanosan ajastani. Ei sillä ettäkö en nauttisi, mutta välillä oma-aika tosin olisi paikallaan. Mitä sitten tekisin, en tiedä, vetäisikö nojatuoli mukanaan? ;) Saattaa olla, aika näyttää.
    Itselläni on ollut hyvä iho ja tuo ripsari on riittänyt arkene. Viime syksyn kohtuuton työmäärä ja stressi tekivät vaan tepposen. Kun minä aloin voimaan huonosti, näkyi tämä kaikki ihossani ja nyt tuntuu että paluuta entiseen ei ole. Enpä ole meikkiä löytänyt joka ihoni tasoittaisi. No, ehkä aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa ja ihokin taas tasoittuu. Ainakin toivon niin!
    Mukavia nämä postaukset, välillä muutakin kuin sisustusta tms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut tuo sama tilanne, että en juurikaan ole ihoani hoitanut enkä edes rasvannut. Ripsari on riittänyt. Tuo on varmasti totta, että iho reagoi erilaisiin tunnetiloihin. Itse olen nyt ajatellut, että kun tuo viidenkympin ikä uhkaavasti lähestyy ja iho on vielä kuitenkin suht hyvässäkunnossa, että nyt olisi viimeistään hyvä aika ruveta hoitamaan myös ihoa, ettei kertyneet vuodet alkaisi niin hyvin näkyä ihossa.

      Kiva, jos tykkäsit tästä postauksesta! Uskon, että vastaavia postauksia on tulossa vielä jatkossa lisääkin.

      Poista
  5. Jos osaisin, niin antaisin niitä meikkivinkkejä - vaan kun en vielä tähän ikään ehtineenä ole ehtinyt opettelemaan kaikkia koukeroita, niin tuskinpa enää opinkaan. Mun arkimeikkini tekoon menee 5 minuuttia - ja siitäkin osa ylimääräisten poissutimiseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Lady of The Mess ♥ Meikkaaminenhan on jokaisen oma asia ja jokainen tekee sitä juuri sen verran kuin itse haluaa ja parhaaksi näkee. Ei minunkaan normimeikin tekemiseen hirvittävän kauaa mene :))

      Poista
  6. Mä mietin eilen ihan samaa meikkaamisen suhteen, että mun tarvis vähän päivittää, lähinnä just tuota pohjustuspuolta. BB:llä mennään täälläkin. Jotain contour -palettia oon miettinyt, mutta tuon Helin mainitseman valikynän oonkin ihan unohtanut!

    Yksi tosi tärkeä seikka on se miten ihoa hoitaa. Mä oon ollut melkein aina semmonen saippuallapesijä ja "rasvaan kun muistan" -tyyppi. Iho on silti ollut lähes aina tosi hyvä. Oon mä vähän jo tässä vuosien saatossa parantanut tapoja, mutta nyt oon huomannut että iho alkaa neljänkympin kynnyksellä näyttää niitä ikääntymisen merkkejä, joten täytyis opetella uudet rutiinit tämänkin suhteen... Kuorintaa, puhdistusta, rasvausta, mitä näitä nyt on... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo ihon hoitaminen on ollut myös tosi vähäistä. Iltaisin tulee vain pyyhkäistyä meikit pois puhdistuspyyhkeellä ja se onkin sitten siinä. Olen tosi huono rasvaamaan ihoani tai edes kasvojani. Pakko se vaan on myöntää itselleen, että ikä alkaa näkyä myös kasvoilla, mutta ei anneta sen masentaa vaan otetaan se haasteena vastaan :))

      Poista
  7. Kiva postaus sillä Joe Blasvolla pääsee pitkälle, kävin eilen leffassa ja nassussa vain Blascoa.
    Kuvassa se on muuten suosikkeja ripsiväri ja nuo Lumenen huulikynät ovat sellaisia että ne ovat aivan lemppareita, niitä mulla on useampi olen ostanut tarjouksesta samoja sävyjä useamman, kun on tosi hyviä.

    Oma aurinkopuuterin näyttää tismalleen samanlaiselta kuin sinun puuteri. Meikit kyllä piristää, se on niin totta ja ne ovat paljon muuta kuin naamalle laitettava maali.

    Ihanaa viikonloppua Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Mä toivon totisesti, että saan apua tummiin silmänalusiin tuosta Blascosta. Tuo Lorealin ripsari on ollut hyvä ja siinä on minusta myös hyvä harjaosa, jolla saa kivasti laitettua värin ripsiin. Noihin Lumenen huulikyniin tutustuin ihan sattumalta, kun sain tuon vaaleamman jonkun lehden kylkiäisenä. Nyt juurikin tarjouksesta ostin tuon toisen ja olen kyllä tykännyt. Ne on enemmän sellaisia huulikiiltomaisia ja siten helpompia käyttää. Puuteri on kovassa käytössä ja siltähn tuo tosiaan näyttää. Mä olen aina kammoksunut paksuja meikkikerroksia, mitä ikävä kyllä näkee joidenkin naisten kasvoilla. Nuoret osaavat tämän meikkaamisen paljon paremmin kuin me keski-ikäiset. Luonnollisen näköinen meikki kasvoilla on kaunista ja sellaisen tekemistä tässä nyt haen ja aion opetella myös tekemään itselleni.

      Ihanaa viikonloppua Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  8. Mustien silmienalusten kanssa painitaan täälläkin. Nyt on sellainen tilanne, että niille on pakko tehdä jotain. Ajattelin lompsia Sokokselle tai Stokkalle pikimmiten ja pyytää ihan suoraan apua. Kyllä siellä myyjien luulisi tietävän.

    Villa Valkon Kati vinkkasi viime viikolla amerikkalaisesta tubettajasta, jolta saa tosi kivoja meikkivinkkejä, olikohan nimi Dominique Sachse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Itsekin havahduin näiden ongelmieni kanssa ja päätin tehdä tilanteelle jotain. Onneksi nuo kosmetiikkaosastojen myyjät ovat nykyisin tosi ammattitaitoisia ja osaavat asiansa. Heiltä on helppo pyytää apua. Kiitos vlogaaja vinkistä! Täytyy käydä tutustumassa hänen videoihinsa. Niistä varmasti löytyy myös vinkkejä itselle.

      Poista
  9. Kiva postaus! Täälläkin tuo viidenkympin ikä ylittyy ihan kihta...apua! Minäkin päätin tässä muutama kuukausi sitten alkaa hoitamaan kuivaa ihoani oikein kunnolla ja hankin kasvovedet ja muut jutskat, mutta miten sitten kävikään? Ruusufinni puhkesi pahempana kuin koskaan vasempaan poskeen! No sitä edesauttoi kyllä lämpötilojen vaihtelut, pakkasta oli ha taas ei ollut sekä päällä oleva stressi! Nyt nappaillaan taas antibioottia nassuun ja koitetaan parannella.
    Meikkailut jää minulla kyllä vähiin. Oikeastaan vain silloin kun on juhlia. Arkimeikin olen ratkaissut ripsienpidennyksillä. Sopii minulle. Tuolla ulkona töissä kun lasten kanssa ollaan säässä kuin säässä meikit leviäväisivät ennätysvauhtia!
    Ihana kuva sinusta! ❤ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykällä näpyttelin aamulla ja voi noita kirjoitusvirheitä!

      Poista
    2. Kiitos, Marita ♥ Kiva kuulla, että muutkin kamppailevat samojen asioiden äärellä. Hui, tosi kurja tuo sinun ruusufinnisi. Toivottavasti se paranee pian. Kivaa viikonloppua Sinullekin ♥

      Poista
  10. Hynt beautyin peitevoide on todella hyvä. Luomu, peittävä mutta ohut, ei jää juonteisiin. 29€ pikku purkki tulee kestämään varmaan pari vuotta pöivittäisessä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meikkivinkistä, Tuuli ♥ Apua on siis satavana mun suurimpaan ongelmaan. Hyvä niin!

      Poista
  11. Kiva postaus! Tummat silmänaluset ovat olleet myös ikuisesti riesanani. Jos en muuten meikkaa, silmänaluset peitän. Luottotuote jo vuosia on ollut Gliniquen "all about eyes concealer". Kerran Sokoksella kertoivat, että tuotteen valmistus olisi lopetettu. Olin pulassa. Vuoden koitin löytää korvaavaa tuotetta, kunnes kerran lentokentällä silmiini osui kyseinen peitevoide. Ei se mihinkään ollut kadonnut! Tuote on superriittoisa, kestää yli vuoden jatkuvassa käytössä. Hinta alta parinkympin. Suosittelen! Mukavaa viikonloppua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina ♥ Nuo mustat silmänaluset on tosi kiusallinen ongelma. Kiitos meikkivinkistä! Uskon, että nyt saan minäkin pian ongelman ratkaistua ja samalla kirkastettua omaa ulkonäköäni.

      Poista
  12. Kiva oli lukea postaustasi. Tummat silmänaluset kuuluvat normi asioihin.
    Kannattaa nauttia siitä iästä mikä on käsillä.
    Kaunis kuva sinusta, nuorekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Kyllä minä nautin omata iästäni, mutta haluan vain oppia korostamaan silmiäni ja tekemään kauniin ja kestävän meikin. Tummat silmän aluset eivät mielestäni ole kauniit ja siksi haluan löytää aineen, jolla saan ne hyvin piiloon. Silloin silmämeikkikin näyttää kauniimmalta.

      Poista
  13. Ihana aikuinen nainen! Nauti olostasi! Minä en osaa sinua meikkiasioissa neuvoa. Itse käytän yleensä Lumenen CC-voidetta. Minulla ei ole tummia silmänalusia, mutta punatukkaisen (siis joskus oli tukka tuon värinen) pisamaisen ihon omistan ja tuolla CC-voiteella saan sitä tasoitettua.
    Ja kaunis kuva sinusta. Sinulla on kaunis tasainen iho, siitä minä haaveilen :)
    Iloa ja aurinkoa maaliskuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Nyt yritän nauttia elämästä entistä enemmän. Olen ymmärtänyt, että myös minä olen pienen hemmoittelun ja kauniiden juttujen arvoinen. Eilen istuin saunahunajat naamassa saunanlauteilla. Vuosiin en ole muistanut käyttää tuotakaan tuotetta. Kaikki unohtuu kiireessä ja muut asiat ovat menneet itsestä huolehtimisen edelle. Kivaa maaliskuuta Sinullekin, Tuula ♥

      Poista
  14. Kyllä tuo vaihe, kun ruuhkavuodet ovat ohi, on juhlinnan paikka, joten kannattaa hankkia itselle piristykseksi vaikka uusi huulipuna:) Ihonhoito on tärkeää minusta ihan joka iässä, mutta nyt varsinkin kun aurinko alkaa ihanasti esiintyä täällä meidänkin korkeuksilla, niin aurinkosuoja on todella tärekä juttu. Onneksi monessa meikkivoiteessa sellainen onkin. Komppaan Tuulaa, sillä sinulla on tosi tasainen iho ja se antaa helpotuksen meikin tekemiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Myterious M ♥ Ihoni on kieltämättä pysynyt aika hyvänä, vaikka en sitä olekaan vuosien varrella juuri hoitanut. Tummentumia ja punoitusta kyllä löytyy, mutta nyt ostoslistalla oikeat aineet kunnollisen meikkipohjan tekoon. Ihanaa alkanutta viikkoa sinullekin ♥

      Poista
  15. Minäkään en valitettavasti osaa meikkiasioissa neuvoa. En ole meikannut vuosikausiin. BabyLipsin huulirasvat on mun "huulipunia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös ollut vuosia pelkän huulirasvan käyttäjä, mutta nyt olen ottanut ihan asiakseni laittaa joka päivä huulipunaa. Se piristää kummasti kasvojen ilmettä eikä kuitenkaan ole suuri vaiva laittaa sitä.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan