Naantali Spa ♥

18.2.2017


Marraskuussa voitin Maritan Villejä Lupiineja blogin arvonnassa lahjakortin Naantalin Kylpylään. Lahjakortti oli kahdelle hengelle ja piti sisällään majoituksen, buffetaamiaisen ja vapaan allas- ja kylpyläosaston käytön kahdeksi päiväksi. Olen ollut tämän viikon talvilomalla, niinpä sitten viikolla otin pienen irtioton arjesta ja käytin lahjakortin pois. Halusin tarjota pienten lasten arkea elävälle ystävälleni myös pienen irtioton arjesta ja pyysin häntä mukaani. Ystäväni tarjosi minulle kyydin, joten sain istua repsikkana ja ihastella kauniita keväisiä maisemia koko matkan. Naantalissa kevät oli jotenkin paljon pidemmällä kuin meillä täällä Kouvolassa. Ah, mä niin tykkään ja nautin tästä vuodenajasta ja odotan jo kuumeisesti lumien sulamista ja sitä kun luonto alkaa taas heräämään henkiin.

Saavuimme juuri sopivasti iltapäivä kahden aikaan Naantaliin eli saimme heti huoneemme. Huoneemme oli tilava, kahden hengen Standard Deluxe huone kylpylän päärakennuksessa. Huoneet ovat vuonna 2012 täysin uusittuja ja niissä on iso king side-parivuode, tv, wifi, vedenkeitin, puhelin, suihku, hiustenkuivain sekä minibaari. Lisäksi huoneesta löytyy kylpytakit ja pyyhkeet. 


Kylpylään kirjautumisen jälkeen veimme matkatavarat huoneeseemme ja suunnistimme suorinta tietä allas- ja kylpyläosastolle uimaan ja saunomaan. Allas- ja kylpyläosastolta löytyy lämmin, perinteinen poreallas, virkistysallas & hierovat vesisuihkut, kevyin porein varustettu roomalainen allas kauniin turkoosin kupolin alla sekä +30 asteinen ulkoallas. Omiksi suosikeikseni osoittautuivat tuo lämmin poreallas sekä ulkoallas. Lämpöisissä poreissa "oleilu" oli todella rentouttavaa ja siellä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan. Ulkoaltaalla uiminen höyryävässä vedessä oli todella mukava kokemus sekin. Tuntui niin jännältä uida siellä ja samaan aikaan katsella järven jäällä liikkuvia ulkoilijoita. Allasosastolta löytyy myös allasbaari, josta voi ostaa huonelaskuun virvoittavia juomia. Pitihän se tietenkin testata ja juoda yhdet Fresitat lomareissun kunniaksi. Sauna- ja allasparatiisista löytyy neljä suomalaista saunaa sekä rentouttava aromaattinen turkkilainen sauna. Mä ihastuin tuon turkkilaisen saunan lempeisiin löylyihin. Niin ihana ♥






Kylpylän aulatiloista löytyvät myös viihtyisä kahvila ja baari, joissa on mukava istua hetkeksi seurustelemaan tai vaikkapa vain hengähtää hetki ja seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Kahvilan vierestä alkavat Naantali Span kokous- ja juhlatilat. Rakennuksesta löytyy kaiken kaikkiaan 17 tilavaa kokoushuonetta. Kylpylä toimii myös juhlapaikkana esimerkiksi häille tai muille perhejuhlille. Juhlien järjestäminen täällä on helppoa ja vaivatonta, kun kaikki järjestelyt hoidetaan puolestasi ja sinun ei tarvitse kuin saapua paikalle.



Yksi tärkeimmistä asioista reissulla kuin reissuilla on hyvä ruoka ♥ Rentouttavan uimisen ja saunomisen jälkeen oli mukava pistää hiukan parempaa päälle ja mennä syömään hyvin ja kiireettä. Valintamme oli ravintola Le Soleil, jossa tarjoillaan myös buffetaamiainen. Koska oli keskiviikkoilta ravintolassa ei ollut mahdollisuutta tilata ruokaa a'la carte listalta, joten päädyimme syömään buffetpäivällisen. Tämä ei suinkaan ollut huono valinta. Buffetpöydästä löytyi niin kalaa kuin lihaakin salaattien ja muiden lisukkeiden lisäksi. Kalavalikoima saa minulta erityismaininnan ♥ Lämpiminä ruokina tarjolla oli siikaa, ankkaa ja naudan ulkofilettä keitettyjen perunoiden, riisin ja kasvisten kanssa.


Hyvän ruoan kruunaa aina tietenkin hyvä seura, mutta myös hyvä jälkiruoka. Vaikka olisit syönyt kuinka paljon tahansa, jaksat aina syödä vielä jälkiruoankin. Minulla on ainakin ihan oma vatsa jälkiruokia varten. Ruoka oli siis hyvää ja sitä oli riittävästi. Täytyy kyllä todeta, että ihminen on kyllä aika hullu, kun syö (ahneuksissaan) itsensä ihan ähkyyn niin, että loppuilta menee tosiaankin vain ähkiessä. Ruokailun jälkeen nämä äiti-ihmiset vetäytyivät huoneeseensa pyjamabileisiin. Tosin bileet eivät kestäneet kovinkaan kauaa, kun oli vain yksinkertaisesti annettava periksi ja suljettava valojen lisäksi myös silmät. Noh, se hyvä puoli tässä oli, että sitten jaksoi taas aamulla nousta virkeänä uuteen päivään...ja syömään! Buffetaamiaisen jälkeen kävimme vielä nauttimassa allas- ja kylpyläosaston palveluista ennen kotimatkaa.

Naantalin Kylpylä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja sopii mainiosti myös perhelomailuun. Lisää tietoa Naantalin Kylpylästä löydät heidän nettisivuiltaan.

22 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen ja kuuloinen paikka ja wau mitä ruokia ja herkkuja.
    Kuulostaa täydelliseltä paikalta, jossa viettää minilomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihana paikka ♥ Oli kyllä ihana päästä hetkeksi irti arjesta, kun muuten ei juurikaan tule reissattua oikein missään.

      Poista
  2. Kiva,kun Suomesta löytyy näin ihana paikka,jossa on ihan kansainvälistä tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä Suomessa on paljon nähtävää ja käymisen arvoisia paikkoja. Pitäisi vaan enemmän tutustua niihin.

      Poista
  3. Oi mikä ihana miniloma ja mitä herkkuja! Ollaan käyty perheen kanssa ja tykättiin. Ihanaa sunnuntaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Tälläiset lyhyet reissut sopivat hyvin viikon loman ohjelmaan. Tykkään, että jää aikaa myös kotoiluun. Paikka oli kiva ja altaat niin rentouttavia.

      Poista
  4. Oot kyllä sellanen Hannu Hanhi noissa arvonnoissa. :D Aivan ihana miniloma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, loppuvuodesta kyllä onnisti hurjan hyvin arvonnoissa! Ei voi valittaa, hih... :)

      Poista
  5. Kuulostaa ja näyttää niin kivalta. Sama täällä, jälkiruoalle on todellakin oma tila, aina. :D Mahtava arvontapalkinto muuten. Mukavaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Jälkiruoat ovat vaan niin hyviä eikä niitä voi missään nimessä missata. Oli kiva päästä kyllä pikku lomalle ja irti arjesta.

      Poista
  6. Joskus olen käynyt Naantalissa kokoustamassa ja ruuat oli kyllä hyviä. Mulla on myös tuollainen erillinen vatsa jälkiruokia varten. Hulluahan se olisi jättää jälkiruuat maistamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli kyllä hyvää niin illalla kuin aamiaisellakin. Buffetpöydässä vaan on se vaara, että syö sitten itsensä ihan ähkyyn niinkuin meille kävi, mutta olihan se sen arvoista :))

      Poista
  7. Kivan oloinen paikka ja herkullisen näköiset ruoat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NaantaliSpa on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Suosittelen kaikille kylpylälomaa suunnitteleville.

      Poista
  8. Vautsi, olipas hyvä voitto ja ystäväsi varmasti osasi arvostaa kun pyysit hänet mukaan! :) Ihanan pitkällä tosiaan siellä kevät oli, katsoin fb-kuvasta ensin että on joku vanha kuva, kun näytti ihan joltain huhti-toukokuulta! :)

    Tuota edellistä postausta lukiessa tajusin, etten mäkään ole käynyt kirppiksellä aikoihin! Siis moneen kuukauteen! :o Täytyy kyllä mahdollisimman pian korjata asia, se vaan arjessa on aika hankalaa kun ne sulkeutuu niin aikaisin ja viikonloput on sitten olleet aika täynnä muuta... Heh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin oli! Ihan mahtavaa oli kyllä päästä tuonne ♥ ja uskon, että myös ystäväni oli mielissään pikku reissusta.

      Joo, mä olen kärsinyt tuosta aikapulasta myös, kun ei iltaisin oikein jaksa hirveästi mitään tai sitten on kiire töistä hakemaan lapsia koulusta, joten ei vaan ole päässyt käymään.

      Poista
  9. Onnittelut vielä tästä voitosta ♥ ja mukavaa, että tarjosit ystävällesi myös irtioton arjesta. Naantalissa näyttää todella keväiseltä.
    En itse ole käynyt kuin kylpylän ulkopuolella mutta hauskannäköinen paikka myös sisältä. Ja joskus on paljon hauskempaa pitää omat pyjamabileet kuin lähteä jonnekin.
    Mukavaa viikkoa Krisse ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Naantalissa oli kevät jo pitkällä eikä lunta ollut enää kuin nimeksi. Aurinkokin paistoi molempina päivinä. Paikka oli kyllä oikein siisti ja viihtyisä sisältäkin. Kylpylän ympäristössä on myös hyvät ulkoilumaastot ja kauniit maisemat.
      Kivaa viikkoa Sinullekin, Marjo ♥

      Poista
  10. Ihanan näkönen paikka, mukavaa, kun voitit tuon jutun ja pääsitte nautiskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Oli kyllä niin kivaa päästä vähän reissuun välillä ja pois kotiympyröistä.

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan