Neljä vuodenaikaa

6.1.2017

Nappasin Sadun blogista Talossa no 23 haasteen, jossa esitellään neljä kuvaa vuodesta. 
Neljä kuvaa, yksi jokaisesta vuodenajasta. Tässä minun kuvakooste viime vuodelta.


Talvi
Helmikuu
 Lunta, jäätä ja kovia pakkasia. 
Kunnon talvi iskee nykyisin vasta tammi-helmikuussa. 
Viime vuoden helmikuun loppupuolella meillä oli näin talviset olosuhteet.






Kevät
Toukokuu
Kevät on aina uuden alkua. 
Talvi lumineen ja pakkasineen on poissa ja
luonto herää auringon lämmön myötä eloon. 
Pidän keväästä todella paljon ♥ 
Viime vuonna krookukset kukkivat omassa pihassa helatorstaina.



Kesä
Kesä-heinäkuu
Kesä, kukkaset ja oma piha ♥
Tykkäsin ihan hurjan paljon näistä viime kesäisistä kesäkukista, 
jotka hommasin tuohon kukkalavaan. 
Niiden väritkin olivat niin ihanat ♥



Syksy
Lokakuu
Syksyn parhautta on sen 
upea väriloisto, lämpimät päivät ja pimenevät illat ♥ 
Viime syksynä kokeilin kranssin tekoa vaahteranlehdistä. 
Tykkäsin.

Olen kyllä tosi iloinen siitä, että meillä on neljä erilaista vuodenaikaa. Minusta se on rikkaus, vaikka jostain vuodenajasta pitäisikin muita enemmän. Meillä on tänä aamuna -25 asteetta pakkasta. Melko kuivakka keli. Onneksi on vapaapäivä eikä pakosti tarvitse lähteä mihinkään. Tulet on jo uunissa, villasukat jalassa ja kupissa kuumaa. Näillä mennään tänään.

Hyvää Loppiaista Teille kaikille ♥

Ps. En haasta ketään mukaan, mutta haasteen voi napata mukaansa ken haluaa.

8 kommenttia:

  1. Upeat kuvat <3
    Taidankin napata tästä itselleni haasteen myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elisa ♥ Kiva, jos nappaat haasteen mukaasi! Tulen sitten katsomaan kuvasi blogiisi.

      Poista
  2. Minustakin on rikkaus, kun on neljä vuodenaikaa, vaikka tällaisella -27 kelillä toivoisi kevään pian saapuvaksi. Upeita kuvia valitsit tähän haasteeseen. Oikein ihanaa loppiaista ja viikonloppuan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati ♥ Olen kanssasi samaa mieltä, että näillä pakkasilla alkaa kummasti kaipaamaan jo kevättä, hrr...

      Poista
  3. Anonyymi6.1.17

    Kaikissa vuodenajoissa on jotenkin se oma hohtonsa kyllä :) Mukavaa loppiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä, jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa!

      Poista
  4. Voi ihanuutta näitä kuvia. Lohtua saan kesäkuvista, sillä nyt kuljetaan vauhdilla kesää kohti, eiks je. Voisi jopa ajatella, että on orastava kevät, jollei olisi niin himputisti pakkasta. :) Ihania kuvia kaikki. Oikein mukavaa viikonloppua Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Aika tuppaa nykyisin kulumaan niin nopsaan, että kyllä se kevät ja kesä sieltä pian tulee. Talven selkä taittuu ja valon määrä kasvaa :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan