Leikkimökki

14.8.2016

Jo paljon ennen kuin ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, olin päättänyt, että haluan pihallemme leikkimökin. Mies tietenkin aluksi ihmetteli, missä sen paikka oikein olisi, mutta minulla oli selvät suunnitelmat asian suhteen. Ensimmäiset kankaiset leivoksetkin ostin leikkimökkiin jo paljon ennen kuin tuosta leikkimökistä oli tietoakaan. Kun ensimmäinen lapsenlapseni, tyttö, alkoi olla pari vuotias, aloin tositoimiin. Pianhan alkaisi jo olla kiire leikkimökin hankinnan suhteen. Niin alkoi  leikkimökin metsästys. Aikani selattuani nettiä ja todettuani uusien leikkimökkien olevan hurjan kalliita, laitoin facebookseinälleni ostoilmoituksen leikkimökistä. Eipä aikaakaan, kun sain viestiä entiseltä työkaveriltani, että heillä olisi tyhjän panttina pihalla kunnostusta vaativa mökki. Ei muutakuin puhumaan miehelle ja pian seisoimmekin jo työkaverini pihalla ihmettelemässä, miten mökki saadaan nostettua peräkärriin. Ja saatiinhan se ♥ ...ja minä olin niin onnellinen. Niin alkoi sitten leikkimökin remontti. Mies hoiti rakenteelliset korjaukset ja minä heiluin maalisudin kanssa. Lopulta kaikki oli valmista ja päästiin kippistelemään ensimmäiset mehut tytön kanssa ♥.


Meillä on pihalla leikkialue, jossa on hiekkalaatikko ja keinut. Sinne viereiselle nurmelle leikkimökki siis laitettiin. Aivan täydellinen paikka. Jos ei jaksa kokoaikaa kippistellä leikkimökissä, voi välillä käydä leikkimässä hiekkiksellä tai keinumassa. Täytyy kyllä sanoa, että leikkimökki oli ihan paras hankinta. Lapsenlapset ovat tykänneet siitä ihan valtavasti. Vanhin lapsenlapsistani, nyt neljä vuotias tyttö, on esitellyt "Minun möttiä" rinta rottingilla niin omille vanhemmilleen kuin kaikille muillekin mummolassa heidän kanssaan yhtäaikaa poikenneille sukulaisille ja ystäville.




Vaikka vähän jotain söpöstelyjuttujakin olen mökkiin hankkinut, se on kuitenkin loppujen lopuksi sisustettu ja kalustettu leikkimistä varten eikä vain mummon sisustuskuvia silmällä pitäen. Rakas kälyni tekee usein ihan mielettömän hyviä kirppislöytöjä. Häneltä löytyy malttia penkoa kaikki kirppispöydät tarkkaan, kun itse tulee monesti vain silmämääräisesti vilkaistua päällisin puolin, mitä pöydissä on tarjolla. Niinpä hänellä onkin ollut lukuisia kertoja tuomisinaan jotain pientä, kaunista ja kivaa leikkimökkiin ♥ Leikkimökkiin on päätynyt myös omilta lapsiltani säästyneitä leluja, kuten astioita, hedelmiä/juureksia ja nuken kehto. Ainoastaan Brion hella on ostettu sinne uutena. Hyvin on siis halvalla saatu kasattua lapsenlapsille mukava leikkipaikka ja kyllä, myös toinen lapsenlapseni, poika, leikkii ja kokailee leikkimökissä todella mielellään ♥



Tänä viikonloppuna olen saanut taas herkutella hyvällä ruoalla useampaan otteeseen tuolla leikkimökissä, kun pienet ovat olleet meillä viikonlopun vietossa. Ilma ei oikein ole suosinut meitä, mutta onneksi minulle on tarjoiltu myös kahvia ja teetä lämmikkeeksi niin ei ole päässyt vilu yllättämään ♥

23 kommenttia:

  1. Ihana, kun mummolassa on oma leikkimökki!
    Ja nätisti olet sen laittanut!
    Aivan ihanat nuo leivokset ja keksit! Kyllä tuolla kelpaa leikkiä pikkuisten!
    Hyvää illan jatkoa sinne!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Olen halunnut, että mummolassa on jotain erityistä ja meillä se on nyt tämä leikkimökki. Nuo virkatut dominot ja kankaiset leivokset on kyllä niin ♥ Lapsetkin tykkää, kun on "ihan oikeeta" syötävää.

      Poista
  2. Ihana leikkimökki! Mieluisa paikka pikkuväellä. Ja järkevästi hankittu... tykkään.
    Tänä viikonloppuna minuakin kiehtoo nämä pikkuväen jutut. Synttäreitten jälkikaikuja :)
    Lasten leikit ovat niin kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Lasten ilo on ihan parasta ♥ Sitä on mukava katsella ja ihanaa päästä siihen osalliseksi. Katselinkin jo kuvia teidän ihanilta synttäreiltä. rozen on ihan lemppari meilläkin.

      Poista
  3. Voi apua! Mummolassa on oma leikkimäkki. Ja miten sievää!!!! Peukutan. Odotan niin tuota mummottelu aikaa itsekin. :) Jospa se sieltä vielä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlapset asuvat kaupungissa kerrostalossa, joten leikkimökkiä ei omassa kodissa ole. Ajattelin, että on kiva, kun sellainen löytyy sitten mummolasta. Mä olen aina tykännyt leikkimökeistä. Ne on niiden mittasuhteiden vuoksi niin ihania, vaikka me aikuiset sinne selkä kyyryssä joudummekin menemään :))

      Poista
  4. Voimiten söpöt nuo pikkuastiat, ihanaksi olet laittanut leiikimökin ja siinä kelpaakin nyt leikkiä! Kovin itsekin odotan jo mummuaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja ♥ Mummoaika on ihanaa ♥ Toivon, että jokainen pääsisi siitä joskus nauttimaan. Se on jotain aivan erityistä.

      Poista
  5. Söpö leikkimökki <3

    Meillä alkaa olla leikkimökin alkuperäinen käyttötarkoitus tiensä päässä, kun pian 11 vuotta täyttävä neiti ei siellä enää paljon leiki. Tosin tänä kesänä emme ole olleet paljon kotonakaan. Hetken tuumittiin tehdä siitä keppareille talli, mutta neiti ei vielä raaskinut luopua. Olenkin suunnitellut leikkimökistä itselleni kesähuonetta sitten, kun se todella jää tyhjäksi.

    Ihanaa uutta vikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Teidän tyttö on juuri siinä iässä, että ollaan vähän kahden vaiheilla halutaanko enää leikkiä vai ei. Kepparitalli kuullostaa kyllä kivalta. Ihanaa uutta viikkoa Sinullekin, Tuija ♥

      Poista
  6. Anonyymi14.8.16

    Miä niin tiesin että mökki pääsi hyvään käyttöön ❤

    VastaaPoista
  7. Niin soma mökki! <3 Lasten kotileikit on niin hauskaa seurattavaa!

    Meillä on kesämökillä leikkimökki ja kyllä se on ollut kovassa käytössä nämä kuluneet vuodet :) Siellä on kokkailtu mitä milloinkin lähiympäristössä on sattunut kasvamaan ja leikkimökissä viihtyy meidän herra 4v. oikein hyvin mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Leikkimökki on ensimmäinen paikka pihalla, mihin pienet menevät, kun lähdetään ulos. Siellä lapset tosiaan viihtyvät, omassa pikku maailmassaan. Uskon, että teilläkin lapset on kokkailtu kovasti leikkimökissä.

      Poista
  8. IIIK....miten ihana leikkimökki! Minulla on itselläni ollut lapsena punainen melkein vastaavan näköinen mökki meidän kesämökillä. Siellä sitten oli kiva istua vaikka sadesäällä ja kuunnella sateen ropinaa kattoon. Meillä oli siellä äitini ja tätini vanhoja leluja omien lisäksi ja kaikkia jänniä keitoksia tehtiin :) Niitä sitten syötettiin nukeille. Voi kun pääsisi vielä joskus leikkimökkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Tämä leikkimökki on mun unelmien täyttymys. Minulla ei itselläni ollut lapsena leikkimökkiä, joten kai sen vuoksi minulla oli niin kova hinku saada sellainen näille lastenlapsilleni. Tämä meidän leikkimökki on vaan aika pieni, että hirveästi siellä ei vaihdeta paikkaa, mutta pienet kyllä pystyvät leikkimään sateisellakin säällä.

      Poista
  9. Aivan ihana leikkimökki lastenlapsille. Ja niin kauniisti sisustettu.
    Meilläkin olis varasto josta vois tehä leikkimökin. Ainoa ongelma on minne sieltä varastosta ne tavarat. Pitää laittaa mietintämyssy päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuohan se aina on ongelmana, kun ei ole riittävästi varastotilaa. Tuttu tunne :))

      Poista
  10. Voi, kuinka suloinen pikkumökki. Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati ♥ Voiko leikkimökki ollakkaan mitään muuta kuin ihana ja suloinen?! Leikkimökkien minimittasuhteet tekevät minusta niistä niin suloisia ja sitten vielä ne pienet ihmiset siellä leikkimässä ♥

      Poista
  11. Anonyymi28.11.19

    Me rakensimme leikkimökin, kun ei löydetty mistään edullisesti valmista. Laitettiin muovilevyä ikkunoihin, kun ei lasia viitsinyt laittaa. Meilläkin leikkimökistä on kyllä tykätty ja naapurilapset tulevat myös välillä leikkimään.

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan