Puutarhakutsut lehmusten katveessa

22.5.2016





Kesä on erilaisten juhlien kulta-aikaa. Parin viikon päästä juhlitaan uusia ylioppilaita ja ammatteihin valmistuneita, mutta aina ei juhlaan välttämättä tarvitse mitään erityistä syytä. Kesällä juhlat voi pitää puutarhassa, omalla pihalla tai jopa parvekkeella. Tärkeintä puutarhakutsuilla ovat iloinen seura, hyvä ruoka ja juoma. Ja tietenkin aurinko ja luonnon vehreys ympärillä. Tässä muutamia vinkkejä kesäisille puutarhakutsuille.

Kanna pöytä puutarhaa ja levitä kaunis liina pöydälle. Hae luonnon kukkakaupasta kimppu maljakkoon ja tee kaunis kattaus. Kertakäyttö- ja muoviastiat ovat nykyisin niin kauniita, että niillä saa helposti aikaan näyttävän kattauksen eikä tarvitse pelätä lasi- ja posliiniastioiden rikkoutumista ulkona. Jos puutarhassasi on puita, kannattaa buffet-pöytä laittaa puiden katveeseen auringolta suojaan. Paras aika aloittaa puutarhakutsut on iltapäivällä, jolloin aurinko ei enää paista ihan niin kuumasti. Lisäistumapaikkoja saat helposti levittämällä peittoja, tyynyjä ja vaikkapa räsymattoja nurmikolle.

Tarjoilu kesäisillä puutarhakutsuilla syntyy helposti erilaisista salaateista, grilliherkuista ja paloitelluista kasviksista ja hedelmistä. Erilaiset majoneesit ovat helppoja dippejä esimerkiksi grillivartaille. Jälkiruokana voi olla vaikkapa pari erilaista juustoa. Leipäkoriin voit varata tuoreita sämpylöitä tai patonkia ja keksejä juustoille. Juomana voit tarjota kesäisiä, poreilevia kuplajuomia joko alkon hyllystä noudettuna tai ihan itse sekoitettuna. Jos vieraasi eivät ole kiireisiä ja puutarhassasi on tilaa, voi vieraiden kanssa pelata vaikkapa mölkkyä tai krokettia. Jos pelaaminen ei kiinnosta tai siihen ei ole mahdollisuutta, jännitystä ja hauskuutta syntyy myös perinteisen  tietokilpailun tai sananselityspelin ympärillä. Puutarhakutsujen järjestäminen ei ole mitään rakettitiedettä. Jokainen onnistuu varmasti ja tärkeintä on, että pidetään hauskaa luonnonhelmassa ja nautitaan suomen kesästä ♥ 

11 kommenttia:

  1. Kivoja ideoita vaikkei mulla pihaa olekaan :) Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu! Onko sulla parveketta, missä viettää aikaa tai ainahan voi lähteä vaikka johonkin puistoon tai rantsuun piknikille.

      Poista
  2. Wau mitkä kutsut teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytön kanssa vähän herkuteltiin ja juteltiin tyttöjen juttuja ♥

      Poista
  3. Näyttää houkuttelevalta. :) Blogissani on kiva arvonta, tervetuloa osallistumaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Täytyypä käydä kurkistamassa!

      Poista
  4. Kutsuvan näköistä, tuonne olisi mukavaa istua nauttimaan...
    Ihanaa uutta viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla lehmusten alla on tosi ihana istua, kun ei ole kiire minnekkään. Ihanaa viikkoa sinullekin, Sari ♥

      Poista
  5. Ihanat kutsut! Ekat mansikat on niin hyviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ulkolaisia mansikoita olivat, mutta hyviä olivat.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja mukavaa yhdessäoloa herkkujen äärellä.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan