Kaapin paikka...

19.3.2016





...vai onko tämä sittenkin hylly, hyllykkö tai kirjahylly, miksi mies tämän alkujaan tarkoitti? Mies teki siis jo viime syksynä/alkutalvesta vanhasta ovesta tuollaisen hyllykön. En tiedä, mistä hän tuon idean nappasi vai keksikö ihan omasta päästä, mutta tälläisen kuitenkin teki aikansa kuluksi. Alkuperäinen tarkoitus oli myydä se pois ja saada vähän rahaa, kun työttömänä ei nuo tulot hirveästi päätä huimaa. Noh, sopivaa ostajaa ei kuitenkaan löytynyt! Minun mielestä ovi on ehkä hiukan kookas, kun se on kuitenkin kaksi metriä korkea ja 75cm leveä. Hyllykkö on siis aika vaikea sijoittaa mihinkään. Pienemmästä ovesta tehty vastaava hyllykkö olisi ehkä mennyt paremmin kaupaksi. En tiedä! 

Totuus on kuitenkin se, että hyllykkö on edelleen meillä ja on syksystä asti majaillut meidän olohuoneessa ihan vaan tuossa kirjahyllyn edessä. Kyllä, luit oikein...kirjahyllyn edessä! Se ei tietenkään ole ollut siinä emännän mieleen, vaikka kaunis ja kiva hyllykkö onkin. Meillä on huonot ulkovarastotilat eikä lämmintä varastotilaa lainkaan, joten uloskaan sitä ei ole mihinkään saanut, kun ei kylmään varastoon voi viedä. Niinpä tänään päätin, että pääsiäisenä hyllykkö ei ole enää olohuoneessa tyhjän panttina ja aloitin pienen rumsteerauksen. Meillä ei juuri voi paljon rumsteerata, kun melkein joka seinällä on ovi tai ikkuna, mutta päätin kokeilla hyllykköä tuonne ruokailuhuoneeseen puusohvan päätyyn. Siinä se nyt saa olla minun puolestani ja isäntäkin antoi sille siunauksensa, että saapi olla ♥ 

Miltä se teistä näyttää? Onko hyvä siinä ja miltä noin niinkuin muutenkin näyttää? 
Nyt rohkeasti kertomaan mielipiteitä :))

12 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea! On sulla näppärä mies. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se on vähän sellainen Pelle Peloton! Ei sitä paljon täällä sisällä näy, kun aina se puuhastelee tuolla omalla verstaallaan eikä kyllä koskaan voi tietää, mitä se seuraavaksi keksii, hih...

      Poista
  2. Hieno hylly! On sulla kätevä mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jassuntassu ♥ Kyllä hän osaa tehdä ja tekeepä vielä tosi siistiä jälkeäkin. Pikku pojasta asti, kun on saanu tehdä käsillään kaikenlaista niin kyllähän se taito karttuu.

      Poista
  3. Se on hieno ja ihan kuin aina ollutkin tuossa puusohvan kaverina ❤️️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Tuossa oli juuris sopivan kokoinen kolonen hyllykölle ja taas saa ripoteltua kaikkea "tärkeää" esille :))

      Poista
  4. Sopii hyvin! Niin kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on tosiaankin hauska ja pikku hiljaa omakin silmä alkaa tottua siihen tuossa puusohvan päässä.

      Poista
  5. Anonyymi20.3.16

    Hyvältä näyttää,kokeilitko sohvan viereen,samalle seinälle jos mahtuu niin minä laittaisin ehkä siihen :)Aurinkoista päivänjatkoa teille! Ai niin meinas unohtua:mulla on tänään riemupäivä,meidän Mika tuo morsmaikun näytille ja nyt mietin et osaanko käyttäytyä,Jess oon niin iloinen! T:Mellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En kokeillut tuohon sohvan viereen, kun ei taida kyllä siihen mahtua ja sitten haluan kuitenkin, että tuo puusohva on keskellä tuota pöydän päätyä. Silloin siitä saa hyvin kolmekin istumapaikkaa lisää, kun pöydän äärellä on enemmän porukkaa kahvittelemassa.

      Teillä on sitten tänään mukava päivä tiedossa. Olen iloinen puolestasi ♥

      Poista
  6. Mielettömän hieno! Kylläpäs miehesi on kätevä!
    Minusta se on oikein hyvä tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati ♥ Tarkistin vielä mieheltä, mistä idea tähän on lähtöisin ja hän kertoi jossain nähneensä kuvan vastaavasta ja siitä se idea sitten lähti itämään :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan