Blogitreffeillä ♥ + video

15.2.2016

Meillä oli taas lauantaina paikallisten bloggareiden kanssa blogitreffit. Nämä tapaamiset ovat tosi kivoja ja onnekseni olen päässyt pikkujouluja lukuunottamatta niihin aina mukaan. Niin siis nytkin! Tällä kertaa kokoonnuimme Palanutta Siirappia ja Pumpernikkeliä-blogin Marikan kotiin. Iltapäivällä ajellessani sinne sää ulkona oli, mitä parhain. Jännä juttu muuten. Kesällä treffatessamme Marikan luona oli yksi viime kesän kauneimmista päivistä ja nyt kaunein ja aurinkoisin päivä pitkään aikaan ♥


Yhdessä miehen kanssa remontoitu koti on kaunis ja ihanan vaalea ♥ Vanha puusohva sai meistä jokaisen huokailemaan ihastuksesta. Se oli muistaakseni joululahja mieheltä. Mistä tuollaisia miehiä saa? Monet esineet ja tekstiilit(kin) on ostettu kirppikseltä tai kierrätyskeskuksesta ja Marikalla, jos kenellä, on taito laitella ne kauniisti esille. Ideoita sisustamiseen ja remontointiin Marika etsii Pinterestistä ja Instagramista. Treffeillä oli muuten hauskaa, kun katseltiin porukalla kuvia netistä ja juteltiin sisustamisesta ja siitä, millainen sisustustyyli/maku kullakin on.


Blogitreffeillä aika kuluu kuin siivillä. Juttua riittää niin, ettei välillä meinaa saada suun vuoroa, hih... Jutun aiheet vaihtevat ihan laidasta laitaan. Tälläkin kertaa viisi tuntia vain hurahti ja yks'kaks oli taas jo kotiinlähdön aika. Hups...



Yksi blogitreffien tärkeimmistä asioista hyvän seuran lisäksi on syöminen. Meillä on tapana jokaisen tuoda tullessamme jotakin syötävää tullessamme. Nytkin perinteisesti pöytä notkui herkkuista ja vatsat täyttyivät varmasti ihan jokaisella allergioista ja erikoisruokavalioista huolimatta. Mums, mums...


Mutta mitäänhän blogitreffeillä ei syödä pöydästä ennekuin jokainen on kuvannut ja ottanut kuvat omaa blogipostaustaan varten. Niin ihanaa, kun ei tarvitse yhtään ujostella ruokien eikä minkään muunkaan kuvaamista.

Tällä kertaa treffeille pääsivät

Marika - Palanutta Siirappia ja Pumpernikkeliä
Laura - Raparperin alla
ja
Heli - Kotoisaa arkea

Kiitos kaikille mukavasta iltapäivästä! Toivottavasti nähdään taas pian ♥

Loppuun liitän vielä pienen videokoosteen blogitreffeiltä.

16 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo harmaa puusohva <3
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se on ja tosiaan sitä tuolla blogitreffeillä yhdessä ihastelimme! Mukavaa viikkoa Sinullekin, Outi ♥

      Poista
  2. Upea puusohva minustakin ja niin kaunis koti <3 tykkäsin hirveästi!
    Kiitos Krisse, kun videoit tuolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tosi paljon Marikan tyylistä sisustaa ja kodin valoisuudesta ♥ Kiva kuulla, että tykkäsit myös videosta!

      Poista
  3. Eikä vitsit! Missä välissä sä ehdit ottaa noita videoita, mä en edes tajunnut! 😄 Ihana Krisse ❤️️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mä aina samalla, kun otin valokuvia ja ihastelin teidän kotia, otin myös noita videon pätkiä :)) Kiitos, Marika ♥

      Poista
  4. Onpas tunnelmallinen ja harmoninen koti, tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä koti on juuri sitä! Minäkin tykkään tosi paljon ♥ Tästä kodista löytyy myös tosi paljon kekselijäitä sisustusratkaisuja. Ne ovat kuin piste iin päällä.

      Poista
  5. Kovin kaunista ja kodikasta. Blogimaailma on ihmeellinen, enkä blogini täällä yksinäisyydessä kotisoffalla perustaessa osannut kuvitellakaan, että blogin kautta saa hyviä ystäviä. <3

    Mukavaa tiistaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, empä olisi minäkään koskaan voinut kuvitella, kuinka paljon bloggaaminen voi antaa ja samalla avartaa maailmaa! Tämä meidänkin paikallinen blogiporukka ♥ Siitä on tullut minulle tosi tärkeä ja noista naisista on tullut mun ystäviä ♥ Ihan parasta ♥
      Mukavaa tiistaita Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  6. Olette kyllä päässyt todella kauniiseen kotiin kyläilemään. Niin kaunista!
    Ja ihanat herkut tarjolla. Ja kiva tuo video.
    Mukavaa tiistai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Marikan koti on niin kaunis! Ihan mun lemppari ♥ Tuo nachosalaatti on myös meidän perheen suosikki ja siitäkin kiva, että se on helppo ja nopea tehdä. Kiva, kun tykkäsit videostani! Aurinkoista tiistaita Sinullekin, Sari ♥

      Poista
  7. Blogitreffit on parhaita! KIvaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Kati ♥ Odotan aina blogitreffejä ihan innoissani. Minusta on ihanaa päästä tapaamaan toisia samanhenkisiä naisia ja vaihtamaan heidän kanssaan kuulumisia. Niin parasta ♥

      Poista
  8. Ihanat blogitreffit! Olette kyllä aika huimia blogiystävyksiä, kun saatte tuollaisella porukalla kalentereihinne sopimimaan säännöllisesti tapaamisia.

    Koetapa järjestää tänä päivänä mitä tahansa, kaikesta pitää sopia puoli vuotta aikaisemmin, extempore-jutut eivät juuri onnistu enää koskaan. Itse en suunnittele omia viikkojani (ja viikonloppujani) liian tiukkaan, sillä saisin astmakohtauksen yksinomaan liian täyteen sullotusta kalenterista. Se on kuitenkin arkipäivää valtaosalle keski-ikäisiä.

    Onnekkaat te, kun elätte samoilla leveleillä ja näette toisianne säännöllisesti <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on jotenkin tosi ihmeellistä, että me kaikki toisillemme ennestään vieraat ihmiset olemme tutustuneet toisiimme näin hyvin ja että tulemme tosi hyvin toimeen keskenämme! Ehkäpä se on se, että olemme kaikki niin samanhenkisiä sisustus- ja lifestylebloggareita ja mikä tärkeintä niitä ihan tavallisia ihmisiä. Olemme kaikki hyvin sitoutuneita tähän hommaan ja jokainen tekee aina kaikkensa, että pääsee mukaan tapaamisiin. Blogitreffit ovat meidän arvoasteikollamme siellä ihan kärkipäässä. Se on onni ja olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua näihin naisiin ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan