Ystäväkirja

5.1.2016


Sain Villa Valkon Katilta kivan ystäväkirja-haasteen. Lapsena minullakin oli useampikin ystäväkirja, jota kierrätettiin koulussa ystävillä ja suurella jännityksellä odotettiin, mitä ystävät kirjan kysymyksiin vastasivat.


Tässä minun blogiystäväkirjani:

1. Perheeseeni kuuluu...

minun ja mieheni lisäksi meidän molempien lapset. Kolme vanhinta, kaksi minun ja yksi miehen, lapsista asuvat jo omillaan. Miehen lapsista kaksi nuorinta ovat meillä aina reilun viikon kuukaudessa. Minun nuorimmaiseni asuu vielä onneksemme meidän kanssa ♥ Meillä on myös kissa, Tofu.


2. Harrastukset

Bloggaamisesta on tullut viimeisen vuoden aikana mun oikeastaan ainut harrastukseni. Liikunta on tällä hetkellä tuon kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi tauolla, mutta toivon, että pystyn taas pian käymään vaikka lenkillä tai kuntosalilla. Leipomista olen harrastanut myös aika aktiivisesti jo useamman vuuoden ajan. Tällä hetkellä leivon aina silloin tällöin fiiliksen mukaan.


3. Rakastan...

miestäni ♥ 


4. Inhoan...

epärehellisyyttä, kaksinaamaisuutta ja teennäisyyttä. Nämä ovat kauheita piirteitä ihmisessä enkä hyväksy niitä. Mikään ei ole inhottavampaa kuin ihminen, joka mielistelee toiselle ja kun käännät selkäsi, puhetyyli muuttuukin ihan toiseksi tai ihminen, johon et voi luottaa. 


5. Paras lukemani kirja

Tämä on vaikea. Luen nimittäin todella vähän kirjoja. En kai vain jaksa olla niin kauaa paikallani, että lukisin tai sitten en vaan jaksa keskittyä. Tällä hetkelläkin yöpöydällä on ollut puoli vuotta kaksi keskeneräistä kirjaa. Toinen on Leena Paasion kirja, Melkein äiti. Se on romaani, joka itkettää, naurattaa, raivostuttaa ja lohduttaa. Se on kirja meille kaikille...niin...mikä se oikea nimitys nyt sitten olisi sille "isän uudelle puolisolle"?? Kirja välittää siis terveiset uusperheestä. Toinen kirja on Eppu Nuotion, mutta minä rakastan sinua. Se on kirja keski-ikäisten rakkaudesta, joka on täynnä kaipausta ja lempeää huumoria. Viimeisin kokonaan lukemani kirja taitaa olla Anna-Leena Härkösen, Ei kiitos.


6. Haluaisin isona olla...

 Tulen sairastamaan lopun ikääni tuota kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten toivon, että oikea lääkeannostus löytyy ja pystyn elämään onnellisena ja tasapainoisena ihmisenä rakkaiden läheisteni kanssa ♥


7. Paras tv-sarja

Ainut sarja, mitä seuraan telkusta on Emmerdale. Jos en pysty katsomaan jaksoja silloin kuin ne tulevat telkusta, katson ne Katsomosta. Yhtään jaksoa en jätä väliin. Olen siis jäänyt koukkuun...


8. Lempiruokasi

Olen ehdottomasti hyvän ruoan ystävä. Nautin hyvästä ruoasta ja sen syömisestä, mutta en sen valmistamisesta. En osaa nimetä vain yhtä tiettyä ruokaa, mutta arkisista ruoista esimerkiksi broiler-aurajuustopasta on yksi suosikeistani ♥ Mies tekee meillä ruoat ja oikeastaan koskaan emme syö kahta kertaa täysin samaa ruokaa. Mies ei käytä apunaan reseptejä, vaan soveltaa ja luo itse. Niinpä jokainen ruoka on joka kerta hiukan erilainen...erilailla maustettu tms.


9. Haaveilija vai realisti?

Hmm...molempia! Olen sitä mieltä, että jokaisella pitää olla unelmia. Minullakin on omani. Toisaalta olen myös realistinen. En lähde toteuttamaan mitään vain pelkästä halusta, jos se muuten on ihan tuhoon tuomittu juttu. Pitää osata olla realistinen ja ennakoida tulevat tilanteet.


10. Toivoisin, että...

Toivon, että pystyn olemaan lapsilleni hyvä äiti ja lapsenlapsilleni hyvä mummo. Osaan tukea ja olla avuksi, kun tarve niin vaatii. Toivon, että kasvatustyöni kantaa hedelmää ja lapset osaisivat arvostaa itseään sellaisena kuin ovat ♥

Toivon, että mies voi elää kanssani onnellista elämää ja että jaksaisimme arjen haasteiden keskellä myös nauraa ja hassutella.

Toivon, että mies saisi pian töitä.



Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Tämä haaste on lähtöisin Napsahduksia-blogista ja nyt se lähtee seuraaviin blogeihin:


Hyvää Loppiaista! 

Älkää paleltuko...



23 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset, etenkin tuo kohta neljä. Omassa elämässäni on juuri nyt tuollaisten kaksinaamaisten ihmisten aiheuttamaa tuskaa, aivan liian paljon ja ala-arvoista. Lisää voi halutessaan lukea blogistani.

    Nämä ystävänkirjat ovat sitten kivoja, tulee ihan lapsuus mieleen. Meillä inhottiin aina poikia ;-)

    Ihanaa Loppiaista sinullekin Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ♥ Tuo on niin totta...pojat oli inhokkeja siihen aikaan, hih...

      Nyt lähdenkin vierailulle blogiisi...

      Poista
    2. Nyt muuten vasta tietsikalla hokasin ton sun uuden hauskan bannerin :D

      Poista
    3. Joo, mä jotenkin hurahdin ihan täysillä noihin Tenaviin. Ens viikolla olen menossa katsomaan sen leffan :))

      Poista
  2. Kiva haaste! Näissä kysymys - vastaus -haasteissa tulee aina uusia juttuja esiin, mitä ei bloggaajan elämästä välttämättä tiennyt. Niinkuin tuo sun ihana kokkaava mies :) Sehän on ihan arjen luxusta!

    Aurinkoisia pakkaspäiviä ja hyvää loppiaista Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Kyllä, kokkaava mies on luksusta ja arvostan sitä todella paljon! Entisessä elämässäni vastasin yli 20 vuotta yksin perheeni koko ruokapuolesta. Se oli yllättävän raskasta ja puuduttavaa. Nyt vain nautin ♥

      Poista
  3. Kiva haaste ja kivoja vastauksia, kauniita kuvia! Ihana tuo kakku ja broileri-aurajuustopasta kuullostaa superhyvältä :). Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu ♥ Kuvassa oleva kakku on yksi omista suosikeistani kautta aikojen ja broileri-aurapastaa saimme eilen herkutella :))

      Poista
  4. Kiva haaste -kiitos- palaan haasteen pariin viimeistään viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tosi kiva, että otat haasteen vastaan! Jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksiasi :))

      Poista
  5. Ihania vastauksia. Vaikutat kyllä niin suloiselta ja rakastavalta ihmiseltä. Numero 4:sta olen täysin samaa mieltä kanssasi ♡

    VastaaPoista
  6. Ihania vastauksia ja voi mikä ihana kuva susta ja miehestäsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiju ❤ Noita hääkuvia on aina yhtä ihana palata katsomaan.

      Poista
  7. Ihana haaste ja ihanat vastaukset ja olen samaa mieltä tuosta sinun ja miehesi kuvasta, että se on ihana! <3 Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
  8. Kiva, että lähdit toteuttamaan tätä. Mäkin luin tuon Härkösen Ei kiitos. Se on aika ronski, mutta tykkäsin siitä paljonkin. Kaikki tunteiden kirjo tulee siinä käytyä läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päästä tekemään tätä haastetta. Härkösen kirja oli yksi niistä harvoista, joita luin ihan ahmimalla. Löytyy kirjahyllystä myös dvd :nä.

      Poista
  9. Näitä on aina kiva lukea ja saada tietää toisesta taas jotain uutta. Sain viikonloppuna äidiltäni ykkös- ja kakkosluokkien aikana kirjoitetut vanhat ystäväkirjani. Aika mielenkiintoista luettavaa olivat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat lapsuuden aikaiset ystäväkirjat olisi ihana löytää. Sinulla oikeat aarteet siellä käsissäsi.

      Poista
  10. Kiva oli lukea sinusta lisää.Onpas ihana,kun miehesi tekee ruoat.Pääset aina valmiiseen pöytää..sehän on huippua <3

    VastaaPoista
  11. Jäin lukemaan pitkäksi hetkeksi vastauksiasi ja katselemaan kauniita kuvia - ihanasti kirjoitit sinulle tärkeistä asioista! Hempeilevän kaunista päivää sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos kivasta haasteesta, tähän on hyvä tarttua nyt näin pakkasaamuna :)♥
    Näitä on aina kiva lukea ja vaikka ei saisi itse haastetta on kiva leikitellä mitä itse vastaisi!

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan