Villasukkaystävyyttä ♥

10.1.2016


1. ystävyyttä, joka kestää pesun ja parsimisen ♥

2. yhdessäoloa, joka lämmittää, lohduttaa ja rentouttaa ♥

3. yhteisiä hetkiä, vaikka vanhoissa verkkareissa ja villasukissa ♥

Näillä Anna-Mari Westin sanoilla voi hyvin kuvata meidän blogiryhmäämme ♥ Entuudestaan toisilleen täysin vieraista ihmisistä on tullut vuoden aikana tosi hyviä ystäviä keskenään. Pyrimme treffaamaan kerran kuussa ihan vain sen vuoksi, että meillä vaan on niin mukavaa yhdessä. Juttua riittää niin, ettei meinaa suun vuoroa saada. Puheen sorinaa ja naurun rätkätystä, mutta välillä myös hyvinkin vakavien asioiden pohdintaa. Sitä meidän tapaamisemme ovat ♥


Eilen treffasimme siis paikallisten blogiystävien kanssa Kotoisaa arkea - blogin Helin luona. Edellisestä kerrasta olikin jo hurjan pitkä aika, joten oli tosi mukavaa nähdä näitä super ihania naisia pitkästä aikaa. Viime maaliskuussa kävimme ensimmäisen kerran Helin luona vierailulla. Siitä voit lukea TÄÄLTÄ. Nyyttäriperiaatteella kokoonnuimme tälläkin kertaa. Koska elämme nyt juuri joulun jälkeistä aikaa ja tammikuuta, söimmekin tällä kertaa aluksi Helin tekemää maukasta kasvissosekeittoa ja sen kanssa Marikan leipomaa focacciaa ja siemennäkkäriä. Vitsi, miten olikin hyvää, lurps... Itse tulee ainakin ihan liian harvoin tehtyä noita sosekeittoja, vaikka ovat helppoja ja nopeita tehdä, älyttömän hyviä ja sopivat ihan loistavasti ruoaksi näillä pakkasilla. Jälkkäriksi juotiin kahvit/teet ja oli meillä sitten herkkujakin...marjapiirakkaa, pipareita, suklaata, kääretorttua jajaja...jokaiselle jotakin, vaikka kaikki eivät voineetkaan ruokarajoitteiden vuoksi syödä ihan kaikkea.




Helillä on tosi kaunis ja ajatuksella remontoitu koti, jonka sisustus on ihanan selkeä. Mä oon ihan vähän kade, että Heli on saanut karsittua kodistaan pois kaiken ylimääräisen. Se olisi tälläisessä vanhassa rintsikassa tosi hyvä asia, koska niitä säilytystiloja vaan on niin vähän. No, meillä reilu vuosi sitten alkanut karsiminen jatkuu edelleen! Tänään viimeksi viety taas tavaroita kirppikselle myyntiin. Seuraavan kahden viikon aikana aion karsia oikein rytinällä kaikkea ylimääräistä pois :))



Kesällä 2014 Heli remontoi yhdessä miehensä kanssa heidän keittiönsä ja lopputulos on ai-van iha-na ♥ Mä niin rakastan noita avohyllyjä. Tuo Helin itsensä hiilarihyllyiksi nimeämät hyllyt työtason ja hellan yläpuolella vaan ovat niiiin ihanat ♥ Mä en voi kuin haaveilla tuollaisista, huoh... Muutenkin keittiö on ihanan avara ja valoisa. Tykkään ♥
 

Helin kodista löytyy myös paljon ihania yksityiskohtia. Yksi ehdoton lemppari on tuo valopuu, jonka kuva olikin jo tuossa aiemmin. Se vaan on niin ihana ♥ Joka kerta olen sitä ihastellut Helin luona käydessäni ja nyt menetin sille ihan lopullisesti sydämeni. Mun on nyt saatava itselleni ihan välttämättä tuollainen, kun kerta pikku hiljaa pitäisi kai alkaa luopumaan tuosta joulukuusesta, snif...


Kaunis kiitos tämänkertaiselle emännälle Helille blogitreffien järjestämisestä ja kiitokset myös muille mukana olleille:

Jessicalle / Sisustan ja Unelmoin
Lauralle / Raparperin alla   
ja

 Jälleen kerran meillä oli oikein onnistuneet treffit ja kuinka ollakaan aika meni kuin siivillä. Onneksi Marika lupasi kutsua meidän helmikuussa ystävänpäivätreffeille. Mä odotan jo niiiiin paljon ♥


20 kommenttia:

  1. Ihanan rentoa ja lämmittävää yhdessäoloa<3 Sosekeitto ja hyvä leipä on kyllä hyvää,nams:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Juuri sitä tapaamisemme ovat...rentoa yhdessäoloa ♥ Tällä viikolla pakko tehdä sosekeittoa ja leipoa sen kanssa tuoretta leipää, namskis...

      Poista
  2. Kiva idea toi tapaaminen, vaikken siitä enempää tiedäkkään. Tuuhan kylään blogiini Aurinkokujalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Täytyypä tulla kurkkaamaan blogiasi :)) Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Ihanat tosiaan nuo avohyllyt.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ ...ja ihanat nuo lasipurkit noilla hyllyillä ♥

      Poista
  4. Mukavat treffit teillä olleet:)
    Helin keittiö onkin niin upea ja nuo avohyllyt mulle kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Oli niin mukavaa treffata noita naisia ja päästä samalla taas ihastelemaan yhtä kaunista kotia ♥

      Poista
  5. ♪ ♪ ... ja meillä kaikilla oooli niii iin muuukaavaaaa... ♪ ♪ Ihana iltapäivä ja uusia treffejä jo odotellen!!! :) kiitos kyydistä ja seurasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Katja ♥ Mäkin odotan jo kovasti seuraavia treffejä, hih... Mukavaa päästä sitten taas katselemaan yhtä niin kaunista kotia ja tietenkin tapaamaan teitä, rakkaita ystäviä ♥

      Poista
  6. Kiva avohyllyt :) ja teillä on selkeästi ollut onnistuneet villasukkatreffit!

    VastaaPoista
  7. Täytyy ihan hattua nostaa, jos todellakin saatte koko porukalla treffattua keskimäärin kerran kuussa, huippusaavutus, mahtavaa <3.

    Kokemus on osoittanut, että aina jollakin on jotain, miksi joku ei pääse ja sitten päiviä veivataankin. Olipa aihe melkein mikä tahansa, tänä päivänä tuntuu, että hyvä jos kalenterin kanssa muutama ihminen onnistuu sopimaan treffit edes puolivuosittain.

    Onnekkaat te <3 <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän porukka ei ole iso, joten sen kasaan saaminen ei ole hirveän hankalaa. Toki ei meitä joka kerta ole kaikki koolla. Eihän kaikki aina millään pääse, mutta jokaisella meillä on aina kova halu treffata ja jokainen tekee paljon työtä sen eteen, että pääsee paikalle. Ihanaahan se on, kun mahdollisimman moni on aina paikalla.

      Poista
  8. Oli kyllä kivat treffit taas kerran <3 On niin kiva tavata "kotioloissa" ja villasukissa ilman turhaa pönötystä. Ja ajan kanssa! Taas hurahti nelisen tuntia siinä syödessä ja turistessa :D

    ps. aivan ihana toi villasukkakuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Mäkin tykkään näistä "kotitreffeistä" eniten. Silloin jää just turha pönötys pois ja pääsee ihastelemaan, mitä uutta emäntä on taas keksinyt kotiinsa. Niin ihanaa ja aika tosiaan juoksee näillä treffeillä :))

      Poista
  9. Kivan kuuloiset treffit :) ihana kun pystytte tapaamaan noin usein. Meillä on bloginaisten kans välimatkojen takia vaan pari kertaa vuodes treffit ja ois nii ihana nähä useemminkin :)
    Helin hiilarihyllyt on kyllä ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä asiaa helpottaa se, että asutaan kaikki saman kaupungin alueella vajaan 50 kilometrin säteellä. Musta on tosi ihanaa treffata aina samanhenkisten naisten kanssa. Juttua riittää ja jotenkin meidän välille on vaan menneen vuoden aikana syntynyt vahva luottamus toisiimme, koska pystymme puhumaan keskenämme hyvinkin aroista ja henkilökohtaisista asioista. Minulle tämä ystävyys on valtava rikkaus ♥

      Poista
  10. Aivan ihanalta kuulostaa tuo teidän tapaaminen! T: pikkaisen kade

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanalta kuulostaa tuo teidän tapaaminen! T: pikkaisen kade

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan