Uusia aluevaltauksia

28.1.2016

Hei kaikille!
Kuten tuolla Ystäväkirjan vastauksissa kerroinkin, olen jo pidemmän aikaa katsellut YouTubesta toisten videoita ja haaveillut itsekin niiden tekemisestä. Näin sairaslomalla tuntuu olevan tuota aikaa, niin aloin sitten opettelemaan videoiden tekoa ja editointia tyttäreni avustuksella. Nyt ensimmäinen video on valmis julkaistavaksi...jännittääää!! 

Minun esikuvanani tässä videossa on Kati Tavallista arkea blogista. Joskus Katilta kyselinkin, mitä hän ajattelee siitä, jos joku muukin tekee samantyyppisiä videoita ja vastaus oli, että asia on hänelle ihan ok. Noh, tämä asia häiritsee minua vähän edelleenkin, koska minun ensimmäinen videoni on hyvin samantyyppinen kuin Katin Viikon varrelta videot! Tytön kanssa taustamusiikkeja etsiessä löysimme vielä melkein ensimmäisenä Katinkin monella videolla olevan iloisen "renkutuksen", joka päätyi minunkin videolleni, joten olen pahoillani, Kati. Yritän jatkossa luoda jotain omaperäisempää, kunhan ensin opin hiukan lisää editoinnista. 

Mutta tässä se nyt tulee, minun ensimmäinen videoni. Laittakaa rohkeasti minulle kommenttia videosta, mitä piditte siitä ja haluatteko, että niitä tulisi jatkossa lisää?! 




25 kommenttia:

  1. Todella hieno video! Söpö kisu teillä. Kivaa katseltavaa. Odotankin jo seuraavaa videota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Kiva kuulla, että video oli mieluinen ja toivot niitä jopa lisää! YouTubesta voit tilata kanavani, niin näet videoni heti ensimmäisten joukossa.

      Poista
  2. Hauska idea :) Ja hei, oliko gluteenittomat laskiaispullat hyviä? :P Sitten kun tää sokeriton tammikuu on ohi niin voisi harkita sellaisen maistamista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Gluteeniton laskiaispulla on ehdottomasti syömisen arvoinen. Eihän se niin kuohkea ollut kuin tavallinen pulla, mutta hyvää se oli :)) Ps. Onneksi laskiainen on vasta helmikuussa ♥

      Poista
    2. Jep, helmikuuta odotellessa :P

      ps. mun blogissa on sulle paska haaste ;) :D

      Poista
    3. Eikös se laskiainen ole aika lähellä meidän blogitreffejä, joten...silloin herkutellaan ♥

      Ps. Kiitti vaan...ha haa...

      Poista
  3. Ihan mahtavaa!
    Menin heti tilaamaan YouTube-kanavasi. Tämä oli tosi kiva video :) Nyt vaan toista videota kuvaamaan.
    YouTuben Creator Studiosta löytyy ilmaista musiikkia vaikka millä mitalla, joita voi käyttää videoilla.
    Niitä voi siellä kuunnella etukäteen ja voi ladata napin painalluksella koneelle.
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati tuestasi, kannustuksestasi ja vinkeistä ♥ Ihanaa viikonloppua Sinullekin, Kati ♥

      Poista
  4. Hihii, katson Katin videot aina ja jatkossa myös varmasti sinun! Nämä on kivoja. Millä kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kiva, että tykkäsit. Kanavani voi tosiaan tilata tuola YouTubesta, jos haluat. Kuvaan ihan vaan kännykän videokameralla. Minulla on harkinnassa uuden kameran ostaminen jossain vaiheessa. Katsotaan nyt ensin, miten tämä vblogaus lähtee käyntiin.

      Poista
  5. Mäkin koklasin vlogausta sen yhden meikkivideon verran. Oli niin vaikeaa editoida, etten kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okey, en mäkään viielä juurikaan osaa editointia, mutta kun on riittävästi kiinnostusta asiaa kohtaan niin ajan mittaan oppiin!

      Poista
  6. Tosi kiva oli! Ei muuta kun lisää vaan tulemaan vastaavia!
    Onko toi sun kotitalo muuten Teuskassa??

    Voi help, mä oon kyllä niin pulkasta pudonnut, en osais todellakaan tehdä mitään tollasta... niin kuin en edelleenkään osaa tehdä noita bannereitakaan tai mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli ♥ Tuntuu kyllä tosi kivalta, kun lukijat on tykänny tästä videosta, vaikkei sen laatu vielä olekaan mikään huippu. Haluan kuitenkin oppia lisää ja toivon, että ajanmittaan videoiden laatu/tasokin paranee. En minäkään ole mikään tietokonenero. Itseopiskellen googlea apunakäyttäen olen tähänastiset taitoni hankkinut.

      Ei, kotitaloni ei ole Teuskassa, mutta sillä suunnalla!

      Poista
  7. Tää oli hieno video. Odotan jo innolla seuraavaa <3

    VastaaPoista
  8. Mun pitääkin heti mennä katsomaan ;)

    VastaaPoista
  9. Hyvä video Krisse, tee vain lisää, nuita oli kiva katella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Positiivinen palaute kannustaa tekemään niitä lisää :))

      Poista
  10. Tää oli kiva <3 Innolla ootan seuraavaa!

    VastaaPoista
  11. Tää oli kiva! Pitää ehkä itsekin kokeilla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ♥ Kannattaa kokeilla! Hauskaa puuhaa ja mukavaa vaihtelua :))

      Ps. Käythän tilaamassa kanavani YouTubesta! Kiitos ♥

      Poista
  12. Tosi hauska ja mielenkiintoinen video! :)
    Näitä lisää vaan Krisse! :)
    Meni aikaa että sain tänne kommentoitua, vauvan kanssa kun ei ole niin yksinkertaista..! ;) :D

    Ihanaa helmikuuta sinulle! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan