Pakkasta ja jäätyneitä vesiputkia...

18.1.2016

Huomenta kaikille!

Täällä pakkanen paukkuu kolmessa kympissä, hrrrr...miten olette tarenneet? Täällä ihan hyvin, kun jaksaa pistää pökköä pesään ja lämmittää torppaa. Joka päivä ollaan melkeinpä lämmitetty vuoroin olohuoneen puolella olevaa isompaa pönttöuunia ja vuoroin ruokailuhuoneen puolella olevaa vähän pienempää pönttöuunia. Lattiat on tosin paikka paikoin kylmät, joten villasukkien käyttö on meillä suotavaa. Mies on ollut perjantaista asti reissussa ja nämä lämmityspuuhat puunkantoineen on ollut mun vastuulla, kuten myös vesiputkien sulatus. Tänä aamuna sain ensimmäisen kerran piiitkään aikaan kokea sen tunteen, kun alat keittää kahvia ja avaat vesihanan ja....kokeilet uudestaan...eikä vieläkään...vettä ei vain tule. Vesiputki jäässä. Murrr...ensimmäinen ajatus päässä, en saa kahvia. Kuinka selviän tästä päivästä? Noh, eihän siinä mikään auttanut kuin alkaa vesiputken sulatukseen. Sen verran kovasti kahvihammasta kolotti. Onneksi ei ole vaikea homma ja lähtikin auki melko pian. Ja voitte kuvitella, mikä voittajafiilis, kun selvisin siitä ilman miehen apua :))


 Lunta ei onneksi ole juurikaan satanut, sillä sitten olisi voinut tulla hiukan ongelmia vastaan. Meillä on nimittäin iso piha, jota ei ihan käsipelillä kolata...tai voihan sen kolata, mutta siinä menee päivä...ja mulla henki :)) Niinpä meillä on siis puutarhatraktorin edessä lumilevy, jolla mies sitten työntelee lumet. Mä hälle vähän vitsailinkin (pokerinaamalla rauhakseen juttelin) ennen lähtöään, että mitenhän saan sen traktorin käyntiin näin kovilla pakkasilla. Seurasi syvä, pitkä hiljaisuus vastapuolella, kunnes mies saa arastellen sanottua: " Jos et nyt kuitenkaan ajaisi sillä..." Hih...ai, miksi? Ha haaa...


Auto on ollut nyt reilun tunnin lämpiämässä ja saa vielä tunnin verran ollakin. Sitten sen pitäis kyllä hörähtää käyntiin, että pääsen liikkeelle. Mulla on nimittäin lääkäriin meno ja olis niinkuin pakko päästä lähtemään. Pikku jännitys momentti siis edessä, kun tuo meidän "vanha rouva" ei oikein enää tykkää näistä kovista pakkasista ja ns. hitaasti lämpiävää tyyppiä (en siis puhu itsestäni) ha haa.... Onkos teillä pakkanen aiheuttanut ylimääräistä työtä tai ongelmia? Mä luovutin jo lauantaina pyykinpesukoneen vesiputken kanssa. Se meillä jäätyy aina ensimmäisenä ja nyt kun mies ei ole enää ollut reissuhommissa, vaan pääsääntöisesti kotona, olin kyllä unohtanut sen sulatuksen niksit. Noh, meillä ei nyt sitten pestä pyykkiä vielä tänäänkään! Onneksi maailma ei kaadu siihen, mutta siihen kaatuu, jos toi auto ei lähe kohta käyntiin. Pitäkäähän peukkuja! 

Ps. Palaan pian päivittämään lisää kuulumisia, kunhan selviän jotenkin tuosta lääkärireissusta!!

14 kommenttia:

  1. Meillä "jäätyi" alkuvuodesta ekan kerran putki. Tosin sekin osoittautui vain sellaiseksi pikkiriikkiseksi jäätymiseksi. Teknisessä tilassa oli lattialla koiran kuljetusboksi juuri siinä, missä vesiputket lähtevät sululta. Ihmeteltiin, miten meillä on vain alakerran vessa kylmä vesi pois käytöstä. Mies sitä aikansa ihmetteli, nosti sitten boksin lattialta ja huomasi, että lattia on siitä kohden paljon kylmempi kuin muualta. Hetken sitä lämmitteli ja johan alkoi vettä tulemaan normaalisti.

    Jos tuollain oikein kunnolla putket jäätyisi, voisin olla ihan käsi päässä ilman miestä eli isot taputukset sulle, kun selvisit :)

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ♥ Kyllähän noiden putkien kanssa on aika puljaaminen ja yhden jos toisenkin auto on kovilla näillä pakkasilla eli vois kyllä jo hellittää, eiks niin!

      Poista
  2. Anonyymi18.1.16

    Pääsitkö liikkeelle,mulla vapaa jos kyytiä tarvit.Kolatkaa lumet sokkelia vasten niin lämpiää lattiat huomattavasti,kokemusta on,tarettu on ilman ongelmia mutta ihan liikaa on pakkasta! T:Mellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos kyllä mä pääsin, mutten omalla autolla! Olen kuullut tuosta lumien kolaamisesta, mutta kun ei tuota lunta nyt oikein hirmusti ole, mitä kolata ja meillä suurin vika taitaa olla puutteellisissa eristyksissä.

      Poista
  3. Jee hyvä Krisse! Minä en varmaan olisi osannut sulattaa vesiputkia!
    Kyllä mulle nää kovat pakkaset jo riittäisi, jatkuvasti saa olla tulet takassa ja hellassa ja sitä puista irtoavaa roskaa on lattiat ja villasukan pohjat täynnä.
    Mun autoparka ei käynnistynyt aamulla, mutta onneksi apuun riensi appiukko ja kuskasi lapset kouluun ja päiväkotiin.

    Aurinkoista (ja toivottavasti lauhempaa!) viikkoa sulle ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ No, toi keittiön putki on helppo sulattaa! Pyykinpesukoneen putki on hankalampi ja vaatii enemmän työtä ja aikaa. Kyllä ilma vois nyt lauhtua edes sen 20 astetta :))

      Poista
  4. Täähän on oikea selviytyjät ohjelma. Tuu kertomaan sitten pääsitkö lääkärissä käymään?
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Selviytymistarinan jatko-osa on seuraavassa postauksessa.

      Poista
  5. Miten vesiputki sulatetaan? Ymmärrän tuskan, sulatus edessä, onko isokin homma, ei vettä, ei kahvia!

    Täällä oli pakkasten ensimmäisessä aallossa todella kylmä kotona 14-16, mutta tilkittiin joka aukko ja nyt on talo lämmin, tosin saa nähdä miten -30 asteessa sitten...

    Juu täällä oli autoepisodi, hinaus ja ihan uusi akku lähti vaihtoon ja kustansi 165e... Ärsyttävää ja nyt jännitän koko ajan tuon akun kanssa, enkä uskalla lähteä vaikka keskustaan kauppaan muutaman kilometrin matkaa, eikä kai saisikaan vaan pitäisi sitten ajaa kerralla ainakin se 30min ellei tunti.

    Zemppiä ja oikein mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sinne putkeen puhalletaan lämmintä ilmaa! Niin meillä saadaan putket sulaksi. En sitten tiedä, miten se toisilla toimii, mutta näin meillä. Vessasta sain vettä kahvin keittoon...siis kraanasta, ei pöntöstä, ha haa... vitsit että oon tänään vitsikkäällä tuulella. En tosin blondina meinannut sitä hoksata ennenkuin mies neuvoi mua etänä. Sillä aikaa sitten, kun kahvi tippui puhaltelin keittiön vesikraanan auki :))

      Meillä tänään talven kylmin aamu ja tietysti juuri silloin, kun mies ei ole kotona ja mun oli pakko lähteä kotoa, plääh!! Autot on kyllä kovilla ja niiden akut. Aika kauan sai mieskin äsken tehdä töitä, että sai lisävirran avulla auton lopulta käyntiin.

      Tsemppiä sinnekin pakkasten keskelle!

      Poista
  6. Meilläkin putket jäässä, tosin onneksi vessaan tulee ihan normaalisti vesi niin ei ole paniikkia. Keittiön putket menee jotenkin sillä lailla että ne pääsee jäätymään. Näyttää olevan joku kipuraja suunnilleen -25 kohdalla, sillon aina alkaa ongelmat.

    Ja auto sitten, melkoisen jähmeästi lähti aamulla käyntiin... Mutta lähti kuitenkin.

    Kaunista on näillä pakkasilla, mutta kyllä on jo turhan kylmä! Meillä on ainoastaan puulämmitys, puuhaa siis riittää.. Lämmitys on pienemmän pojan homma, meille jää sitten se hommiin potkiminen... ja sitä kyllä riittää!!

    Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kipuraja meilläkin. Ekana jäätyy pyykinpesukoneen vesiputki ja sitten näköjään toi keittiön putki, vaikka luulin jo ettei sen kanssa enää ole ongelmia. Mies tosin oli sitä mieltä, että kun olin nyt tytön kanssa kahde kotona, veden kulutusta oli vähemmän ja siksi jäätyi nyt herkemmin.

      Meillä autossa kai vähän huonot öljyt,mikä vaikuttaa sekin siihen käynnistymiseen, kun öljy vähän jäykähköä siellä koneessa.

      Maisemat on kyllä niin kauniit, kun aurinkokin on nyt paistanut melkein joka päivä. Tulis kyllä ihania valokivia, kun vaan tarkenis lähteä tonne kuvailemaan. Meillä pääasiallinen lämmitysmuoto on myös puu eli lämmityspuuhia täälläkin ihan joka päivä, huoh...mutta tsemppiä teillekin! Kyllä me tästäkin selvitään, eiks niin?

      Poista
  7. Jäätyneet vesiputket - ou nou. Kokemusta niistä on, ja pahinta todellakin on, kun ei saa heti aamukahvia.

    Nykyään jännitän enemmän samaa kuin sinä eli vanhan kotterorouvan käynnistymistä. Sillä on ihan oma henki ja mieli (ja siksi tämä rouva siitä kai lopulta niin tykkääkin sen kiukutteluista huolimatta), eikä koskaan voi olla varma, minne ja milloin se seuraavan kerran päättää.. no, levähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänään on pakkasta jo huomattavasti vähemmän ja kaikki vesiputket auki. Onhan se mukavaa, että meillä on elämässä vähän jännitystäkin :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan