Maltti on nyt valttia

22.1.2016


Hei kaikille!
Ulkona on niin kaunista, kun aurinko paistaa. Aurinko tuo väkisinkin jopa meikäläiseen sellaisen kevätfiiliksen. Tämän kevään ensimmäiset tulppaanit on ostettu ja olivat muuten tosi kestäviä, vaikka ihan ruokakaupasta ne ostin. Olis tosi ihanaa, jos maljakossa olis aina tuoreita kukkia. Tänäänkin kaupassa taas tulppaaninippuja hiplailin, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut niitä ostaa. Hitsi, kun toi nuukuus iskee aina väärässä kohdassa, nyt vähän kyllä jo kaduttaa!



Tällä viikolla olen liikuttanut itseäni joka toinen päivä pienen kävelylenkin verran. Aika tuskaistahan se on, mutta niin hyvä mieli siitä tulee, kun olen saanut itseni liikkeelle ja ulos kovasta pakkasesta huolimatta. Hyvä minä! Lenkillä hipsutellessa olen miettinyt, miten ihminen on voinut päästää itsensä näin huonoon kuntoon?! Miksi ihminen havahtuu vasta sitten, kun jotain tapahtuu eikä vaihtoehtoja enää ole? Hyvän terveyden ja ennenkaikkea hyvän olon merkityksen ymmärtää vasta, kun sen menettää. Sitten onkin tehdävä paljon työtä sen takaisin saamiseksi eivätkä muutokset tapahdu nyt ja heti. Se meille suomalaisille naisille onkin varmasti se suurin kompastuskivi, kun kaikki muutokset pitäisi näkyjä ja tuntua mahdollisimman pian. Itsekin olen tähän niin monesti/toistuvasti syyllistynyt. Noh, jos en olisi, ei ehkä oltaisi tässä tilanteessa, vaikkei se olekaan ainut syys omaa tämänhetkiseen tilanteeseeni, mutta kuitenkin! Nyt aion totella täysin lääkärini neuvoa eli maltilla eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.


Silloin, kun ihminen on oikein väsynyt, huomaan ainakin itsestäni, että en jaksa juurikaan välittää, mitä suuhuni laitan. Kontrolli karkaa ihan kokonaan ja vaikka siinä vaiheessa kuvittelee saavansa herkuista ja muista mielihyvää, vaikutus onkin ihan päinvastainen. Väsymys lisääntyy ja pahaolo kasvaa. Kuinkahan monennen kerran mä tähän blogiini tämän nyt jo kirjoitan, mutta olen myös alkanut taas kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä syön. Gluteenitonta, maidotonta, jos vain mahdollista ja terveellisemmin ♥ Tänä aamuna kaivoin blenderin kaapin päältä, pyyhin siitä pölyt ja surautin sillä smoothien. Marjoja, avokadoa, banaania ja kaurajuomaa. Niin helppo ja nopea tehdä, mutta miksi ihmeessä mä teen sitä niin harvoin?! Kysyn vaan! Nyt kun olen sairaslomalla eikä ole kiire mihinkään (ellei mies hoputa) olen katsellut ja tutkinut kaupassa ruokahyllyjä. Olen kyllä iloisesti yllättynyt, kuinka paljon vaihtoehtoja on tänä päivänä tarjolla. Suututtaa vaan, kun jonkun kaurakermankin hinta on tuplasti enemmän tavalliseen ruokakermaan verrattuna. Mutta pikku hiljaa siis tutustun vaihtoehtotuotteisiin, jotka tukevat mun parempaa oloa.


Tämä kuvakulma on tullut tämän sairasloman ja pakkasten aikana tutuksi. Villasukat on ihan pakolliset meidän vanhassa talossa, vaikka joka päivä ollaankin lämmitetty noita meidän pystyuuneja. Sohvan nurkassa on mukava istuskella, lukea blogiystävien blogeja, katsella you tubesta videoita (kiinnostaa joka päivä enemmän ja enemmän), selailla sisustuslehtiä ja tietenkin katsella telkusta Emmerdalea ja kuinkahan monennen kerran jo noita iki-ihania Klikkaa mua-jaksoja ♥ Olen siis tehnyt vain niitä asioita, jotka ovat tuntuneet mukavilta ja sen ansiosta saanut myös levättyä. Keittiön ikkunassa on siis jouluverho niin kauan kunnes ompeluinspis iskee ja saan hurautettua ikkunaan uuden kapan. Voi mennä päivä, mutta voi mennä myös viikko tai kaksi, mutta nyt en anna sen häiritä ja tiedän, että perheestäni kukaan ei tule asiasta minulle mainitsemaan. Heille se on vain sivuseikka :))

8 kommenttia:

  1. Hitaasti hyvää tulee, eikös se vanha sanontakin niin totea?
    Rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hätäilemällähän ei mitään hyvää saa aikaiseksi. :) Sut on haastettu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kiitos haasteesta, Nea! Otan sen ilomielin vastaan :))

      Poista
  3. Rauhassa hyvä tulee ;)
    Ihanaa viikonloppua sulle Krisse <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Nyt täytyy vain todellakin malttaa, vaikka välillä tekisi niin mieli kiirehtiä.

      Poista
  4. ps. niin viisasta tekstiä - ja ps. takaisin kotiin- Australialainen sarja ;) aivan ihana. Jäin lomalla koukkuun ja nyt on nähtävä joka jakso:) ps. minä jätin loman jälkeen taas sokerin ja valkoiset jauhot pois - heti paljon parempi olo - näin se menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne ♥ Olen kuullut kehuja tuosta sarjasta useammaltakin ihmiseltä. Täytyypä tsekata se joku päivä.

      Sokeria minäkin olen vähentänyt merkittävästi joulun jälkeen, mutta en halua nyt totaalikieltää itseltäni mitään, koska sitten himoitsen sitä entistä enemmän. Pikku hiljaa ja maalaisjärjellä :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan