Joulu alkaa sittenkin hiipiä myös meille...

6.12.2015

 

Hei kaikille!

Herättiin tänä aamuna miehen kanssa jo viideltä kahvin keittoon. No, kun ei väsyttänyt! Niinpä laittelinkin sitten jo ennen seitsemää keittiön puhtaaseen ikkunaan jouluverhoa ja puoli ysin aikaan väsyttikin sitten jo taas sen verran, että menin takaisin petiin ja hetken päästä olin uudestaan unessa. Eilen illalla hain vintiltä meidän joulukoristelaatikon. Mitä siellä olikaan kun avasin sen? PELKKÄÄ punaista, a-pu-va! Mua kun ei tällä hetkellä nappaa yhtään toi punainen väri. Missä on mun kauniit vaaleasävyiset enkelitytöt? Noh, niitä ei vaan ole, mutta sellaisia olisin nyt kaivannut tuomaan sitä hukassa ollutta joulufiilistä.


Noh, tontut kuitenkin ripottelin pitkin  alakertaa...yhden sinne ja toisen tänne! Onneksi kaappien kätköistä löytyi myös jotain mieluista, kuten tuo RM:n kuusi. Sen tilasin joululahjarahalla viime vuonna Millan Putiikista, kun oli siellä joulun jälkeen puoleen hintaan. Niin ihana ♥ Vaa'an otin pois ikkunan edestä ja laitoin välillä toisin päin. Ikkunan eteen laitoi tuon miehen tekemän hyllykön, johon sopii minusta myös kivasti.




Nyt katsellaan tuntematonta sotilasta. Vanha Edvin Laineen ohjaama elokuva on se paras ja vaikka sen on niin moneen kertaan nähnyt pitää se nähdä joka vuosi uudestaan. Kohta syödään päivällistä. Mies savusti kinkkurullan uunissa savustuspussissa. Tuoksu on ainakin hyvä, mutta uskon, että myös maku. Illalla sitten Linnan juhliin, eikös niin?!

Kiitos sotiemme veteraanit,onnea 98-vuotias Suomi!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

18 kommenttia:

  1. Kauniita jouluisia kuvia! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne teille myös <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia, hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää ☆☆☆

    VastaaPoista
  6. Itsellänikää ei tänä vuonna tuo punainen iske yhtään, paitsi ehkä muutaman pikku-Nissen muodossa. Mutta veikkaan, että lähempänä joulua tuo punainenkin meillä löytää paikkansa :)

    Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  7. Ihania joulujuttuja ja kivasti sopivat nuo tontut tuon vaa an päälle:)
    Voi, kun saisitte tekin lunta, ainakin jouluksi, maa näyttää olevan paljas!

    Kivaa juhla iltaa, ollaankin samoissa kemuissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Lunta täällä todellakin kaivataan, kun on niin pimeää ja kuraista. Nytkin sataa vettä oikein kunnolla. Mutta tietenkin sitä lunta toivoo jouluksi ♥

      Poista
  8. Vierailulla täälläkin pitkästä aikaa. Ihanan jouluista alkaa olla teilläkin! :)

    VastaaPoista
  9. Se on jännä miten sitä välillä herää kukonlaulun aikaan ja olo tuntuu mukamas virkeältä, mutta oikeasti sitä onkin sitten koko päivän väsynyt. Täällä paljon punaista, on yksi lempparivärejä, mutta kun sitä on liikaa rupeaa ahdistamaan ja samoin heti joulun jälkeen on koristeista päästävä eroon.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  10. Anonyymi8.12.15

    Minäkin välillä viikonloppuisin herään kukon laulun aikaan vaikka saisi nukkua, mutta kun ei vain uni riitä pitkälle aamuun :( Ihanan näköistä joulufiilistä siellä suunnalla <3 Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  11. Voihan ihana jouluinen koti ♥ Kyllä se joulumieli sieltä hiipii ja joka vuosi se on vähän erilainen, ainakin mulla! Tänä vuonna sisällä on joulumieli ja ulos astuessa se katoaa nano sekunnissa... Tulis lunta niin olis hilpeämpi mieli ♥ Tänään iltasella nautitaan ;)

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan