Jouluttaako?

27.10.2015

 

Viime viikolla korkkasin tämän vuoden glögikauden yhdessä ihanaisen ystäväni, Katjan (Sydämellä Tehtyä-blogista) kanssa. Voi ihmettä kuinka glögi maistuikaan hyvältä ja niiiin joululta. Pikkasen tekisi mieli jo jouluttaa, mutta toisaalta ei sitten yhtään. Haluaisin joulusta mahdollisimman hillityn. Ei turhia koristeluja, paljon ihanaa tunnelmaa ja rauhaa, ei turhaa hössötystä ja stressiä, kiireettömyyyttä ja ihanaa yhdessä oloa rakkaiden kanssa tai sitten ihan vain yksin käpertymistä viltin sisälle sohvan nurkkaan. Siinä minun jouluni toivelista ♥
 
 
Viime viikolla käydessäni Katjan luona sain hyvän ohjeistuksen noiden tähtien tekoon. Kädestä pitäen siis neuvottiin, miten tähti tehdään. Eilen sain vielä kertauskurssin ja nyt osaan. Jee, niin kivaa!Tähdet on siis tehty vanhoista tapetin jämistä. Lisäksi ei tarvita kuin kuumaliimaa, sakset ja viivotin. Näitä tulee varmasti tehtyä vielä lisääkin tulevaksi jouluksi ja talveksi. Jos itse innostuit tähtien teosta Katjan blogista löytyy hyvä, kuvallinen ohje tähden tekoon. Ohjeeseen pääset TÄSTÄ.


 
Nyt kuitenkin vielä vähän himmaillaan tuota jouluttelua. Meillä nimittäin viriteltiin eilen illalla hämisverkot keittiöön. Perjantai-iltana vietämme nimittäin miehen tytön synttäreitä Halloween teemalla. Synttärit olivat jo elokuussa, mutta vasta nyt löytyi yhteinen vapaailta, että pääsimme kutsumaan sukulaisia synttärikahveille. Tänään aloittelen töiden jälkeen tarkoilujen valmistamista. Pikkasen jänskättää, miten aika ja voimat riittää, mutta eiköhän tästäkin taas selvitä ja onhan ne itse juhlat sitten sen kaiken vaivan arvoista. Ihan varmasti! Vietättekö te mitenkään Halloweenia?
 

8 kommenttia:

  1. Kivoja tunnelmia! <3 Ihanaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Postaus vain karkasi eilen tekovaiheessa huomaamattani eetteriin ilman tekstiä, hups... Nyt päivitys lopullisesti valmis :))

      Poista
    2. <3 niin on käynyt minullekin. ;)

      Poista
  2. Mä en ole koskaan viettänyt Halloweenia, mutta tänä vuonna kaveri sai houkuteltua mukaan hömpötykseen. Todennäköisesti ilta menee idealla lapset pukeutuu ja aikuiset syö. :D Kelpaa mulle, on niin vähän mahdollisuuksia hyvässä seurassa herkutteluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukalla juhlinta onkin mukavaa. Hurrjan hauskaa Halloweenia Sinulle, Nea ❤

      Poista
  3. Ei olla vietetty Halloweeniä - se ei vielä ollut rantautunut tänne Suomeen niin voimalla kun omat lapset olivat pieniä ja jotenkin se ei ole koskaan napannut. Hurjinta on ollut kun niin kovasti mässäillään kuolemalla ja ruumiilla - jotenkin sitä huomaa tässä kohtaan olevansa a) tylsä b) tosikko ! Ja enään on turha kuvitella, että tässä kohtaan muuttuisikaan - ne ei oikein nuo Amerikan herkut meikäläistä nappaa ;) Joululta odotan kovin samaa kuin sinäkin- ei mitään turhaa hössötystä - sitä rauhaa ja rakkaita - yhdessäoloa! Joulusta kyllä saa stressin jos tahtoo- minä en tahdo. Joulumieli tulee vähemmälläkin <3

    VastaaPoista
  4. Jouluttaaaaaa, jouluttaaaaaa ♥ ♥ ♥
    Ja kiitos ystäväiseni että jaoit tuon ohjeen, täytyy tehdä niin myös itsekkin niin pääsee kaikki halukkaat askartelemaan kivoja tähtiä!! :) Tuo tähti sopi tuohon teidän olohuoneen ikkunaan tosi hyvin! Oikein kammottavia Halloween juhlia sinne seittien ja hämppiksien sekaan ♥ Ja mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä se jouluttaminen mullakin alkaa näiden kauhujuhlien jälkeen ja johan se sitten onkin marraskuu :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan