Tavarat vaihtaa omistajaa

4.8.2015


Niin ne on sitten kesälomat pidetty tältä kesältä. Maanantaina koitti jälleen mulle arki ja aikaiset herätykset. Hiukan on ottanut koville, mutta olen selvinnyt. Kilpparilääkitys ei toimi vielä, joten olo vaatii työpäivän jälkeen pikku unet, että jaksaa sitten olla illan. Mitään ihmeitä en tosiaankaan ole iltaisin kotona tehnyt. Pikku askareita vain voimien ja jaksamisen mukaan.


Kuten kuvista voi arvata ja ne, jotka seuraa mun instagram tiliä tietävätkin jo, että kuvissa oleva ihanuus kotiutui meille eilen. Olen vuosia ihastellut toisissa blogeissa noita kaupan vanhoja vaakoja. Niissä on vaan sitä jotain. Kauan olen haaveillut, että saisin itsellekin tuollaisen. Niitä ei kuitenkaan ole hirveästi ollut tarjolla. Olin jo luopunut toivosta, kunnes sunnuntaina pistäydyin ihan pikaisesti Tori.fi:ssä. Siellä tämä ihanuus tuli ihan sattumalta vastaan. Hinta oli todella edullinen hyvään kuntoon nähden ja vielä ihan tästä läheltä. Laitoin heti myyjälle viestiä ja lupasin ostaa sen näkemättä, vaikkei mulla sillä hetkellä edes ollut latin latia rahaa. Mutta niinhän se kai menee, että kun sisustushörhö näkee jotain, mikä on pakko saada, se ostetaan vaikka mikä olisi. Ainahan perhe voi olla muutaman päivän vähän vähemmälläkin ruoalla, hih...


Mä alan pikku hiljaa todellakin uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Sehän täällä blogissakin on ainakin pidemmän ajan mua seuranneille tullut selväksi, että meillä eletään ihan kädestä suuhun. Mies oli sunnuntaina pihakirppiksellä myymässä tekemiään puutöitä ja ylimääräistä kodin tavaraa. Vaikka paikalla taisi olla yhtä paljon ostajia kuin myyjiäkin, teki mies tuolla ihan hyvän tilin. Lisäksi minä sain myytyä tuolta makkarista pois sen klaffilipaston, kun ei sille sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin paljon käyttöä kuin olin ajatellut. Niimpä tavaran vaihdettua hiukan omistajaa, mulla oli ihana, uusi vaaka ja perheelläkin sitten loppujen lopuksi sitä ruokaa. 


Mutta ettei nyt liian helpoksi menisi tämä meidänkään elämä, niin ruohonleikkurin moottorihan se sitten meni ja poksahti. Mä olenkin ollut pieni pelko persuksissa jo pidemmän aikaa ja ajatellut, että milloinkohan se kosahtaa. Noh, nyt se sitten kävi! Meillä tuota leikattavaa on tosiaan niin paljon, että pakko on olla tuollainen ajettava leikkuri. Uudet on ihan älyttömän kalliita. Onneksi mies löysi netin kautta tuohon vanhaan meille uuden, mutta siis käytetyn koneen. Sitä lähti heti työpäivän jälkeen tänään sitten hakemaan. Onni on myös, että osaa sitten itse vaihtaa sen. Pitäkäähän peukkuja, että loppuviikosta kone taas hyrrää tuolla pihalla. 

Että tälläistä tänne tällä kertaa :))

28 kommenttia:

  1. Ihana vaaka kerrassaan ja nuin hyväkuntoinen ja vielä kaksipuolinenki!!!!
    Onnea uudelle vaa an omistajalle, sulle kävi kyllä hyvä tuuri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Joo, tämä on tälläinen kaksipuolinen! Katselin muista blogeista sitten kuvia teidän vaakoista ja ihan samanlaista ei kyllä vastaan tullut.

      Poista
  2. Kaunis, hieno vaaka - ja niin se vain taitaa olla, että kaikki järjestyy aikanaan - ja että hyvää kannattaa odottaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannatti todellakin odottaa. Sain ihanan vaa'an todella edullisisesti. Pikku hiljaa tässä mennään kohti parempaa monessakin asiassa ♥

      Poista
  3. Kaunis vaaka ja uskon samaan että kaikki järjestyy aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥ Tämä sananlasku taitaa tosiaankin pitää paikkansa. Aikansa ne asiat aina vie, mutta lopulta kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin. Onneksi.

      Poista
  4. <3 pidetään :)) ja muuten - on sitten viimeisen päälle ihana tuo vaaka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥ Eikös olekin? Olen niiin onnellinen, tral-lal-laaa....

      Poista
  5. Itsekin olen noita vaakoja aina ihastellut. Onpa ihana, että sen sait kaikesta huolimatta hankituksi. Asioilla on aina tapana järjestyä. Viime vuonna meillä hajosi sellainen liuta kodinkoneita, että olimme jo aika ihmeissämme niiden kanssa. Selvisimme kuitenkiin. Ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria kommnetistasi ja tervetuloa blogini lukijaksi ♥ Toivottavasti viihdyt matkassani mahdollisimman pitkään. Nuo kodinkoneet on just sellasia, mitkä tuppaa hajoamaan yksi toisensa jälkeen. Välillä sitä oikein ihmettelee, miten sitä onkaan taas selvinnyt tiukista ja hankalista tilanteista. Mutta kummasti sitä vaan aina onnistuu :))

      Poista
  6. Aivan ihana vaaka, tykkäisin meillekin samanlaisesta. :) Kovasti zemppiä, toivon että asiat järjestyy. Välillä jostain syystä meitä ihmisiä kovasti koetellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Elämä tuntuu olevan välillä niin epäoikeudenmukaista. Nyt olen kuitenkin oppinut, etten ainakaan enää suuremmin sure asioita etukäteen. Eletään hetki ja päivä kerrallaan. Surran sitten, jos on aihetta suruun.

      Poista
  7. Tiedän todellakin tuon tunteen kun eletään kädestä suuhun :(
    Toivottavasti saatte ruohonleikkurin rullaamaan taas.
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Eletään toivossa, että lähtee toimimaan. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Aivan ihana vaaka sai uuden ihanan kodin! <3
    Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä vaan välillä tuijottelen tuota vaakaa ja ihastelen sitä, hih... Mukavaa viikkoa Sinulle, Marita ♥

      Poista
  9. Noi vaa'at on kyllä kauniita, onnea siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♥Olin kyllä tosi onnekas, kun löysin/sain tämän :))

      Poista
  10. Hieno vaaka! Hyvä, kun löytyi ruohonleikkuri sopuhintaan. Mikähän siinä muuten onkin, että kodinkoneet hajoaa just silloin kun niiden ei tarttis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaH ♥ Tai siis uusi kone siihen ruohonleikkuriin. Nyt mies sitten pähkäilee sen "uuden" koneen asennuksen kanssa.

      Poista
  11. Noita vaakoja olen ihastellut minäkin, mutta nyt, kun muutettiin pienempiin tiloihin, ei parane enää edes haaveilla..:) Onneksi meillä meni läähisuvussa kiertoon kaikki vanhat huonekalut, mitä en voinut tänne ottaa....muuten en niistä olisi raaksinut luopua. Klaffilipasto ja liinavaatekaappi menivät tyttärelle...pojillekin kelpasi monta vanhaa juttua...siis oikeesti vanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että teidän vanhat huonekalut pysyivät suvussa eikä tarvinut myydä Minullakin on pari sellaista aarretta ♥

      Poista
  12. Toi on vaan niin I-H-A-N-A!!! <3 En malta päästä hiplaamaan livenä ;)

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtava löytö ♥
    Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan