Sadonkorjuun aika

2.8.2015

Meillä on muutamia viinimarjapensaita tuolla pihan perällä. Vanhoja pensaitahan nuo jo ovat ja ihan liian lähellä toisiaan. Tämän syksyn urakka olisikin kaivaa pensaat ylös ja istuttaa ne vähän harvemmin eri paikkaan tontin laidalle. Mitenhän onnistuu? Yleensä pensaat ovat tuottaneet hyvin satoa, mutta liekö tänä vuonna kylmän kesän ja siitä johtuen vähäisen pölyttäjien syytä, että sato on normaalia pienempi. Me ei olla käytetty mitään verkkoja pensaiden päällä, kun on niin kurjaa sitten irroitella kuolleita pikkulintuja niistä verkosta. Räksät käy kyllä sitten napsimassa marjoja, kun verkkoja ei ole, mutta minkäs teet. Mustat (vähäisetkin) viinimarjat, mitä tänä vuonna tuli, meni niiden massuun.

Tänä viikonloppuna mun hommana on ollut punaisten ja valkoisten viinimarjojen kerääminen ja pakastaminen. Mä siis pakastan viinimarjat ihan marjoina. Aiempina vuosina ollaan keitetty mehua, mutta nyt kun mustia viinimarjoja ei tullut, päätin pakastaa marjat marjoina piirakoita, vispipuuroa ja smoothieita varten. Lisäksi meidän kellari on niin huono, että ei sinne mitään mehuja edes voisi varastoida. Kellari on kesällä liian lämmin ja talvella liian kylmä. Edessä on siis jossain kohden kellarinkin remontoiminen, koska kokonaan en tuosta haluaisi luopua.





Mamman marjapiirakka 

Pohja:
100g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 muna
2 1/2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
3dl punaisia viinimarjoja
1 prk kermaviiliä
1 muna
1/2 dl sokeria
1tl vanilliinisokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina voidellun paistosvuokan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja marjojen päälle. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.


Pyöräytin pari mamman marjapiirakkaa tuossa iltapäivällä. Tällä ohjeella saat helposti ja nopeasti tarjottavaa kahvipöytään. Mukavaa sunnuntaita kaikille ♥

12 kommenttia:

  1. Ihanan paljon marjoja ja nami minkä piirakan olet pyöräyttänyt ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenisen litraa niitä nyt tänä vuonna saatiin talteen. Ihan kiva määrä. Siitä tekee jo monta piirakkaa ja smoothieta ♥

      Kiitos Outi kommentistasi ja tervetuloa blogini lukijaksi. Toivottavasti viihdyt matkassani.

      Poista
  2. Viinimarjat ovat niin hyviä! Meillä ei ko. pensaita ole, mutta orava käy mansikkavarkaissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja terveellisiä! Vähän kirpsakka tuo piirakka oli pelkistä viinimarjoista, mutta voihan niiden kanssa laittaa vaikka osan mustikoita, jos ei tykkää niin kirpeästä.

      Poista
  3. Pelkään, että meidän marjat on mennyt piloille kun päästään reissusta kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei...muakin harmittaa, kun räksät vei meidän kaikki mustat viinimarjat. Niistä olis tulut niin hyvää hyytelöä tai mehua flunssan varalle.

      Kiitos kommentistasi Marina ja tervetuloa blogini lukijaksi! Toivottavasti viihdyt matkassani.

      Poista
  4. Meillä niin pieniä pensaat, ettei voi sadosta puhua :) Laita jokin cd -levy sinne tuuleen heilumaan niin ei linnut mene pensaaseen ;) ne verkot ovat minustakin aika kauheita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jospa ensi vuonna sitten jo tulisi satoa! Meilläkin yksi pieni pensas erillään ja kyllä siitä jo vähän tuli marjoja. Noista cd-levyistä olen kuullut tai sitten ois ihana joku kiva variksenpelätin, hih...

      Poista
  5. Namskis! Mamman marjapiirakka maistuu aina.
    Mukava kun liityit nelkytplusblogeihin, tapaamme ehkä joskus
    niissä kuvioissa.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta on tosi hienoa päästä mukaan nelkytplusblogeihin. Uskon, että varmasti tapaamme vielä, kun tässä nyt pääsen oikein kunnolla vauhtiin ja hommaan mukaan. Ihanaa sunnuntai-iltaa sinullekin ♥ ja kiitos kommentistasi ja tervetuloa blogini lukijaksi! Toivottavasti viihdyt matkassani.

      Poista
  6. Tervetuloa mukaan nelkytplusblogeihin:) Olenkin jo jäsenesi, joten tervetuloa myös minun jäseneksi Kristallikimaraan http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/08/natusan-babyoil.html ja facessa myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ilo on kokonaan miun puolellani :)) Oln josus kyllä käynyt blogissasi, mutta tulempa uudestaan ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan