Juhlan aika ♥

5.7.2015







Meillä vietettiin eilen toisen lapsenlapsemme 1-vuotis synttäreitä. Pikku mies täytti jo juhannuksena vuoden, mutta eilen oli vasta sopiva päivä juhlia synttäreitä. Olemme ukin kanssa todella otettuja siitä, että olemme saaneet järjestää/pitää täällä mummolassa näiden pienten ja niin rakkaiden lastenlastemme ristiäiset ja synttärit ♥

Ilma oli täällä Kouvolassa loppuviikosta todella helteinen. Perjantaina täällä mitattiin suomen korkein lämpötila, 31,4 astetta. Kuuma ilma asetti hiukan haastetta juhlien järjestelylle ja pisti keittiössä vähän hikoilemaan valmistellessani tarjoiluja. Saimme miehen kanssa kuitenkin kaikki onnistuneesti tehtyä ja määrällisesti kaikki osui ihan nappiin. 

Itse juhlapäivä oli myös helteinen, joten laitoimme ulos lehmusten alle puutarharyhmän, johon pääsi varjoon myös juomaan kahvia ja nauttimaan tarjoiluista. Kesähuone osoittautui kovalla helteellä liian kuumaksi paikaksi. Sinne täytyy nyt ruveta suunnittelemaan jonkinlaisia verhoja tuomaan hiukan varjoa. Lapsille meillä oli myös oma pikkuinen pöytäryhmä, joka osoittautui erittäin hyväksi. Ihanaa oli katsella neljää pikkuista prinsessaa herkuttelemassa pöydän ääressä ja päivän sankari prinssinä pöydän päässä. Lasten leikkipaikka oli prinsessojen leikkipaikkana ja välillä prinsessat kirmailivat nurmella helmat hulmuten. Päivän päätteeksi leikkimökin lattialta lakaistiin nin hiekkaämpärillinen hiekkaa. Hupsis...

Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet. Vieraat viihtyivät ja tarjottavat maistuivat. Vaikka juhlien järjestämisessä on aina paljon puuhaa ja mummo ihminen väsyy, itse juhla kuitenkin aina palkitsee. Tänään olenkin ottanut sitten ihan levon kannalta. Nukkunut päikkärit ja vaan ollut. Hyvää vastapainoa pitkäksi venähtäneelle juhlapäivälle.

Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille lukijoilleni ♥ Blogini on saanut taas muutaman uuden lukijan ja joku on tippunut matkasta pois. Olen kiitollinen teistä kaikista ja kommentinne piristävät minua aina. Voit seurata blogiani myös facebookissa. Minut löydät nykyisin myös Instagramista nimellä komonkr.

22 kommenttia:

  1. Ihanat juhlat olet järjestänyt / olette järjestäneet ! Olet kyllä taitava leipoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥ Mä tykkään hurjasti suunnitella juhlia ja tietenkin myös toteuttaa, vaikka sitten väsynkin. Noiden pienten ja vähän isompienkin lasten ilo omista juhlista on se paras palkka ♥ Toivon, että niistä jää heille niitä hyviä muistoja ♥

      Poista
  2. Wau, mikä kakku!:) Siitä se ajatus sitten läksi...vai?;D
    Kuva pikkuisista kengistä on niin suloinen.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä suloinen, vaikka itse sanonkin. En tiedä, mistä esikoiseni sai idean kakkuun, mutta se toimi. Nuo pienet kengät ovat niin suloiset ♥

      Poista
  3. Ihania juhlatunnelmia! Onnea vielä pienelle miehelle- ja mummolle myös ♥ Muutaman viikon päästä meilläkin vietetään yksivuotissynttäreitä. Uskottava se on että vuosi vierähti jo- kalenteri ei huijaa :) Kivoja kesähetkiä teille tulevallekin viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ♥ Äkkiä tuo aika tosiaan kuluu, kun tuntuu, että vastahan tuo pikku-mies syntyi ja nyt jo täytti vuoden. Mukavia kesäpäiviä sinullekin, P ♥

      Poista
  4. Anonyymi6.7.15

    Kuvista välittyy jo hulppea synttärijuhlafiilis ja tunnelma <3 Ihanat juhlaherkut olet loihtinut ja voi miten pienet nuo kengät ovatkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nuo lasten juhlat ovat aina niin ihania ♥ Leipomisharrastus on ollut minulla jo yli viisi vuotta, joten tykkään järjestää ja laittaa juhlia.

      Poista
  5. Voi miten söpö kakku ja kauniit kukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥ Nuo upeat kukat saimme anopiltani. Heillä kasvaa noita omalla pihalla. Lajiketta en tiedä.

      Poista
  6. Leppoisan ja ihanan kuuloinen päivä. Ja miten ihanan säänkin saitte pihajuhlaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava päivähän se oli. Lastn riemua ja iloa on aina mukava katsella. Hyvän sään ansiosta pystyi ottaman pihankin käyttöön.

      Poista
  7. Ihanat juhlat järjestitte pikkuiselle, upea kakku ja tarjottavat ja niin kauniita kukkia!
    Juhlissa on kyllä aina puuhaa ja sitten jälkeen siivottavaa, mutta kyllä sitä jaksaa, kun niistä saa hyvän mielen:)

    Mukavaa viikkoa Krisse sulle ja taisitki jo olla taas töissä, joten tsemppejä töihinkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Nyt tosiaan kolme viikkoa töitä ja sitten vielä yksi viikko lomaa. Ihanaa ♥

      Poista
  8. Oi mikä kakku ja servetit ja kaikki! Ihanat! Pikkuisen synttärit olivat varmaan antoisat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi sekä kehuista! Kiva, kun poikkesit blogiini! Tuo on kyllä totta, että nämä lasten juhlat ovat aina tosi antoisia ♥

      Poista
  9. Herkullinen kakku ja noi kengät <3
    Kesäjuhlat on ihania ja jos vielä ilmat suosii nii eipä sitä kait enempää voi toivoa juhlilta :)
    Lapsenlapset on parasta maailmassa, he

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat ilman kakkua ovat vain tapaaminen ;) Noilla kengillä on otettu ensiaskeleita. Päät vähän jo kolhiutuneet matka varrella ♥ Lapsenlapset ovat kyllä elämän ihanimpia asioita ♥

      Poista
  10. Ihanan näköiset juhlat! <3 Onnea yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  11. Voi ihanuus nuo pienet kengät <3 Teillä oli varmasti tunnelmalliset pienen miehen syntymäpäivä juhlat!! Voi jospa minäkin joskus sitten saisin järjestää minun pienelle lapsenlapselle ihanat rinsessa juhlat :) Mukavaa loppuviikkoa ystäväni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kengät ovat herättäneet monen huomion. Niin ihanat minustakin ♥ Juhlat onnistuivat kaikin puolin hyvin ja Katja, pääset varmasti järjestämään vielä monet prinsessajuhlat ♥ Mukavaa loppuviikkoa Sinullekin ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan