Uuden edessä

9.6.2015





Yksi aikakausi on päättynyt. Toinen on alkamaisillaan. Kuopukseni ei enää olekaan ihan lapsi, vaan nuori nainen. Voiko niin sanoa 16 vuotiaasta peruskoulunsa juuri päättäneestä nuoresta? Reilu viikko sitten saimme pukea juhlamekot päälle, hymy oli herkässä. Tyttöni oli päässyt vaikeuksien kautta voittoon. Peruskoulu on nyt kunnialla ohi. Ystäväni sanoja laitakseni; Uskon siihen, että kutosen oppilas ilman hymypatsasta saattaa valloittaa vaikka maailman, jos saa vanhemmiltaan rakkautta ja kokee olevansa juuri ainutlaatuinen semmoisena kun on. Pettymykset saattavat jopa kasvattaa lasta oikeassa ympäristössä yllättäviinkin menestyksiin. Jonkun lapsen kohdalla voi olla onnellinen että koulusta tulee hyviä arvosanoja. Toisen kohdalla siitä että pientä edistystä siinä mikä toiselle lapselle on itsestään selvä asia. Mutta se joka kovin rämpii saattaa kuoriutua vaikka uljaaksi joutseneksi. Olen niin ylpeä kuopuksestani. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi rakas tyttöni ♥

13 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis tyttö sulla on Krisse<3
    Onnea peruskoulun päättäneelle ja kaikkea hyvää elämään<3!
    Meilläkin poika pääsi 9.ltä, mutten saanut kummemmin häntä kuvailla tänne blogiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Onnea ja menestystä sinunkin pojallesi!!

      Poista
  2. Anonyymi9.6.15

    <3
    H.

    VastaaPoista
  3. Meillä myös keskimmäinen päätti peruskoulun. Syksyä jännätään ja kovasti, kun lukio tuo tullessaan ihan uudet haasteet ja ehkä ystävätkin.
    Elämä kantaa ja kodin rakkaus ja tuki ovat parasta, mitä nuori voi matkaevääkseen saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Elämä kantaa ja kodin rakkaus ja tuki on tärkeintä ♥

      Poista
  4. Onnea kauniille tytölle ♥
    Meillä kanssa poika, keskimmäinen päätti peruskoulun ja kuvia sain, mut en laittaa jakoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Onnea ja menestystä sinunkin pojallesi!!

      Poista
  5. Meillä perheen kuopus myös pääsi peruskoulusta - nyt voi varovaisesti siipiä levitellä :) Kaunis tyttö sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥ Onnea ja menestystä teidänkin perheen kuopukselle!!

      Poista
  6. Kaunis, nuori tyttö! <3 Onnea!

    VastaaPoista
  7. Kaunis tyttö. Sinulla on viisas ystävä, joka sana on totta.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan