Vanha Porvoo ♥

19.3.2015

Päätimme viikonlopun Helsingin reissun ajamalla kotiin Vanhan Porvoon kautta. Miten ihanan idyllinen paikka tuo onkaan. Aurinko paistoi ja ilma kiertelyyn nupulakivikaduilla oli mitä parhain. Monet liikkeistä pitivät vielä ovensa suljettuina, mutta se ei meitä haitannut. Kamera kaulalla kiertelimme noita suloisia kortteleita ja eräässä puodissa meille alettiin puhua heti englantia, koska meitä luultiin turisteiksi kameran vuoksi, hih... No, oltiinhan me turisteja, vaikkakin ihan supi suomalaisia! Kuvia tuli otettua jonkin verran, joista parhaat haluan taas jakaa kanssanne.






Kävellessä poikkesimme muutamiin ihaniin puoteihin ihastelemaan niiden tarjontaa. Eräs ihanuus oli Vanille Home. RM, GG ja kaikki muut sisustajille tutut merkit ♥ 





Jos minulla olisi suinkin taloudellisesti mahdollista, perustaisin oman sisustuskahvilan. Kahvilan, jonka vitriiniin leipoisin itse myytävät niin suolaiset kuin makeatkin leivonnaiset ja joka olisi sisustettu vaaleaan maalaisromanttiseen tyyliin ♥ Se on minun unelmani. Niinpä valitsemme aina kaupunkimatkoillamme kahvipaikaksi jonkun romanttisen pikku kahvilan. Tällä kerttaa poikkesimme Cafe Fannyssa. Tosi kiva paikka, jossa myös lapset oli huomioitu hyvin. Vessojen yhteydessä oli hoitopöytä vauvaikäisten hoitoa varten ja leikki-ikäisille lapsille kahvilasta löytyi oma leikkinurkkaus.




Vanha Porvoo on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka ♥ Kesällä haluan sinne ehdottomasti uudelleen, joko perheen, Ystävän tai blogisiskojen kanssa ♥

21 kommenttia:

  1. Porvoo on niin kaunis kaupunki - siellä voisi asuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tosi kaunis ja tunnelmallinen kaupunki ♥

      Poista
  2. Kauniit kuvat oot napsinut! Fanny on ihana ja vanille home ihan lemppareita,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♥ Fannyssa oli hyvä palvelu ja hyvä tunnelma. Vanille Homessa olisi niiin paljon ostettavaa...kaikkea ihanaa ♥

      Poista
  3. Ah tuo Porvoon vanha kaupunki, aivan ihana ja niiiiin romanttinen!! Viime kesänä käytiin siellä tyttöjen ja mun vanhempien kanssa ja aivan varmasti sinne singahdan Toukokuussa haistelemaan ja maistelemaan tunnelmia kesälomalla <3 Siellä oli pikkiriikkisen ihana suklaapuoti kirkon vieressä ja vaikka käsintehdyillä suklailla oli hintansa niin sitä tunnelmaa astuessa sisään ei korvaa mikään!!! Ihana paikka suhteellisen lähellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tunnelma on tuolla juuri SE juttu. Suklaapuoti oli vielä kiinni, mutta kesällä sitten singahdan sinne minäkin. Ai, pikku puodit on niiin ♥

      Poista
  4. Anonyymi19.3.15

    Ihana Porvoo <3 Täytyy käydä piipahtamassa kesällä viimeistään :) Ihana idea olisi tuo sisustuskahvila ja sinulla varmaan menestys kun osaat niin kauniisti sisustaa ja olet taitava kakun tekijä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kahvila on kaukainen haave ♥ Jos ei tarvitsisi miettiä rahaa, perustaisin sen heti johonkin. Nykypäivänä en vain uskalla ottaa yrittäjyyden riskiä :(

      Poista
  5. Niin idyllisiä Porvoo-kuvia..Eipä sieltä kyllä huonoja kuvia saisikaan :)Muutama kesä sitten vietettiin siellä pitkä heinäkuun viikonloppu.Jäi kyllä mieleen kaunis vanha kaupunki ja varmasti mennään toistekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, viikonloppu tuossa idyllissä olisi varmasti ihanaa ♥ Yövyittekö Vanhan kaupungin hostellissa? Kiinnitin vain huomiota, että sieltäkin löytyy hotelli.

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja ihana Porvoo ♥ Muutaman kerran vuodessa sinne on päästävä, on onneksi melko lähellä meiltä. Me ollaan yövytty kerran Pariisin Ville- hotellissa vanhassa kaupungissa ja suosittelen lämpimästi, oli aivan ihana paikka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hotelli vinkistä, P ♥ Minusta olisi ihanaa yöpyä siellä edes yksi yö miehen kanssa. Se tuntuisi jotenkin tosi romanttiselta, hih...

      Poista
  7. Ihana idea tuo blogisiskojen Porvooreissu <3 kannatan! :) Porvoo on kyllä minunkin mielestä niin kaunis ja idyllinen paikka, ei tee yhtään hyvää vanhan talon kuumeelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuota reissua pitää sitten vaan kanssa alkaa hyvissä ajoin suunnittelemaan! Voihan se olla, että et ole ainut jonka vanhan talon kuume sillä reissulla kasvaisi ;)

      Poista
  8. Kaunis Porvoo viehättää aina, oli talvi tai kesä. Ihana tuo kahvilahaave. Itse haluaisin neulekahvilan perustaa, jos haaveilla saa! Olen uusi lukijasi. Tervetuloa vastavierailulle myös Kristallikimaraan, jossa sisustus, kosmetiikka ja käsityöt ovat sulassa sovussa postauksissani. http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/03/voda-collagen-beauty.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uusi lukijani ♥ Toivottavasti viihdyt blogini parissa mahdollisimman pitkään. Tulen ehdottomasti vastavierailulle =)

      Poista
  9. Kauniita kuvia, itse en ole tuolla koskaan käyny, vois kyllä joskus poiketa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Kannattaa ehdottomasti käydä, jos satut täällä päin liikkumaan.

      Poista
  10. Hei mä oon sitten ehdottomasti messissä, jos ja kun oot uudestaan tulossa! ^_^ Kesällä kyllä ehdottomasti kannattaa poiketa, mutta ei muutaan vuodenajat huonoja ole. Turistiajan ulkopuolella on tietysti väljintä, mutta kyllä se kesä ja joulukuu ovat ne idyllisimmät ajat. :)

    Pariisin Villen lisäksi vanhasta kaupungista löytyy Hotelli Onni ja B&B Ida Maria (jossa on asunut Akseli Gallen-Kallela). En kyllä ole käynyt näissä missään, ovat vissiin liian lähellä... :P Myös Tukkilan tila on kuulema idyllinen, siellä voi majoittua vanhoissa aitoissa. On tosin keskustasta vähän reilu 10 kilsan päässä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin tosi kiva yöpyä tuolla Vanhassa kaupungissa. Tuntuis varmaan tosi romanttiselta ♥ Olisi myös kiva tavata ihan livenä. Jännää. Palailen asiaan, kun tiedän olevani tulossa sinne päin :)

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan