Naisenergiaa

8.3.2015

Mistäpä olisikaan mukavampi postata näin Naistenpäivänä kuin ihanaisten naisten blogitapaamisesta. Kouvolan seudun kivat bloggaajat on yhdeksän naisen ryhmä, joka on perustettu/koollekutsuttu viime syksynä Kanelia ja kardemummaa-blogin Marian toimesta. Viime syksyn aikana ehdimme treffaamaan kahdesti. Tällä kertaa Kotoisaa arkea-blogin Heli oli kutsunut meidät vierailulle kotiinsa. Koskaan ei ihan kaikki pääse paikalle yhtäaikaa, mutta eilen kokoonnuimme kuuden naisen voimin Helin todella kauniiseen ja ihanasti rempattuun kotiin. Kuten arvata saattaa kamerat lauloivat Helin esitellessä meille kotiaan ja huokauksia kuului sieltä täältä. 




Helin tytön ihanat, itsetehdyt kepparit ♥




Helin koti on niin kodikas ja taidolla ja hyvällä maulla remontoitu.Kaikki ylimääräinen on karsittu pois (kade). Koti on hyvin valoisa. Pääväreinä kodissa ovat valkoinen, harmaa ja vaaleansininen. Tykkään ♥


Edellinen tapaamisemme oli joulukuussa, joten johan se olikin ihan korkea aika päivittääkin kuulumisia. Kokoonnuimme nyyttäriperiaatteella ja wau, millaisten herkkujen äärellä saimmekaan  iltaa viettää ♥



Kiitos vielä kerran Heli kutsusta! Tämän tapaamisen voimalla jaksaa taas pitkään, mutta siitä huolimatta toivottavasti tapaamme taas pian ♥

Edit. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik
Muista myös merkitä ruksi Arjen Helmien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta. Saa ilmoitukset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

28 kommenttia:

  1. Ihanat kutsut ❤️ Ihanaa naistenpäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle ♥

      Poista
  2. Oi teillä on varmasti ollut ihanaa ja niin ihana koti! <3
    Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, meillä oli tosi kiva ilta/tapaaminen ♥ ja Helin koti on niin kaunis. Remontoitu ja laitettu juuri omannäköiseksi. Mukavaa naistenpäivää Sinullekin, Marita ♥

      Poista
  3. Meillä oli kyllä herkut kohillaan, ihania leipomuksia ja niin kiva ilta! :) Lisää näitä! :)
    Hyvää naistenpäivää Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ne kaikki herkut, lurps...niin ihania ♥ Toivottavasti tapaamme vielä ennen toukokuun treffejä. Hyvää naistenpäivää Sinullekin, Marika ♥

      Poista
  4. Sinulla on ihana blogi. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati ja tervetuloa lukijakseni! Toivottavasti viihdyt blogini parissa mahdollisimman pitkään. Hyvää naitenpäivää Sinullekin ♥

      Poista
  5. Voi että mitä ihania sanoja te meidän kodista olette sanoneet, kiitos!!! Ja aivan ihanat kuvat sulla!! Kuten jo tuonne Lauran blogiin ehdin kirjoitella, niin on tosi jännittävää nähdä oma koti toisten kuvaamana!!

    Oli kyllä ihan mahdottoman kiva ilta, siitä sai hirmuisesti todellakin energiaa. Ja nuo herkut... uuuh, olen tässä aamuni aloittanut browniella ja jatkanut juustokakulla ja kasvispiirakalla ja sillä ihanalla leivällä...

    Hyvää naistenpäivää ja toivon todellakin, että näemme taas pian! Odotan tosi innolla sitä, että tullaan teille, on niin mahtava nähdä toisten koteja!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä jo kovasti, että pääsen emännöimään sitten toukokuussa blogitapaamistamme. Minustakin on mukava päästä näkemään ihan livenä blogikoteja, joista on aiemmin nähnyt kuvia toisten blogeissa. Hyvää naistenpäivää Sinullekin, Heli ♥

      Poista
  6. Minäkään en näemmä aiemmin ollut kirjautunut lukijaksi, nyt korjasin tilanteen :D Ihanaa naistenpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Johanna lukijakseni ♥ Toivottavasti sinäkin viihdyt pitkään blogini matkassa. Ihanaa naistenpäivää Sinullekin ♥

      Poista
  7. Ihana postaus, energiaa täynnä:)!
    Hyvää naistenpäivää Krisse<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sari ♥

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Leppoisaa naistenpäivää sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ja ihanaa naistenpäivää Sinullekin ♥

      Poista
  9. Naiset osaa :) mukavaa naistenpäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mukavaa naistenpäivää Sinullekin, Anne ♥

      Poista
  10. Ihanaakin ihanampaa naistenpäivää tänne vaikka ollaan sitä jo toisaalla toivotettu ;) Olisimpa ollut mukana tuolla eilen mutta turha sitä nyt on harmitella, mennyt mikä mennyt!! Odotan Toukokuuta innoissani kyllä, ompa kaikkea mukavaa kesälomalle tulossa <3 Kaunis oli eilinen koti ja edessä vielä monta bloggaajien kaunista kotia, odotan innolla pääsyä teille Krisse :) Mahtavaa viikon alkua ja toivottavasti se aurinko alkaisi paistamaan ja veisi kaikki pöpöt mukanansa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet kuitenkin mukana toukokuun tapaamisessa ♥ Itsekin odotan sitä jo kovasti, että pääsen emännöimään teitä. Minäkin odotan kovasti, että lumet sulaisi pois, maa sulaisi ja kuivaisi ja luonto alkaisi vihertämään. Mä niin tykkään keväästä ♥ Helin koti oli tosiaan kaunis ja niin ihanaa, kun ovat nyt saaneet koko talon rempattua (kade). Toivottavasti kuvista välittyi pieni pala siitä kodikkaasta tunnelmasta.

      Poista
  11. Oli kyllä taas ihan mahdottoman mukavaa! :) Ja ihan pikkuisen jäi päälle tämä vanhoista taloista huokailu, voi siippa parkaa:D Ensi kertaa odotellessa, eiköhän nämä herkut ole siihen mennessä sulaneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on kyllä tosi hyvä porukka nyt kasassa ♥ Juttua piisaa aina vaan kerta toisensa jälkeen. Ai ai, mä niin voin kuvitella, kun sie huokailet miehelles niistä vanhoista taloista, hih...

      Poista
  12. Ihanaa kun teillä on tuollainen ryhmä. Olisi kiva kun täälläpäinkin olisi joku blogiporukka, mutten ole ainakaan vielä selkaisesta kuullut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Olen todella iloinen, että minut kutsuttiin mukaan ja saan olla osa tuota ryhmää/porukkaa. Jotenkin on niin uskomatonta, miten melkeinpä toisilleen ventovieraat ihmiset voivat olla niin rennosti yhdessä...ihan kuin olisivat tunteneet aina toisensa ♥

      Poista
  13. Täällä jatkan samassa kuorossa, kyllä meillä vaan oli niin kivaa eilen! :) Seuraavia treffejä odotellessa on hyvä fiilistellä eilistä.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ♥ Tapaaminen antoi hurjasti energiaa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme.

      Poista
  14. Kauniita kuvia Helin kodista!Kivoja tuollaiset kokoontumiset..Ja herkuttelupuolikin näyttää olevan kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helin koti on kaunis ♥ Itse en ole vielä kovin taitava valokuvaaja, mutta hyvä, jos niistä kuitenkin välittyy tunnelma.Nämä blogitapaamiseton ihan parhautta. Mä tykkän tosi paljon ♥

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan