Kuukausi pääsiäiseen

5.3.2015


Huomasin eilen, että pääsiäiseen on enää kuukausi aikaa. Pääsiäinen on meilläkin joulun jälkeen toiseksi odotetuin juhla. Selvä kevään merkki ja keväthän on yksi mun suosikki vuodenajoista. Minulla on ollut tapana kasvattaa aina pääsiäiseksi rairuohoa, hakea pajunkissoja ja kenties myös koivunoksia maljakkoon. Lapset ovat jo niin isoja, etteivät enää käy virpomassa, ainakaan tytöt, joten virpomavitsoja meillä ei enää juurikaan askarrella. Olen asunut pian viisi vuotta täällä miehen luona eikä meillä ole koskaan käynyt ketään lapsia virpomassa. Minusta se on vähän outoa. Omat lapset kyllä kävivät virvontareissuilla naapureissa, kun olivat pienempiä. Vaikka lapset ovat jo isoja, ostamme heille edelleen pääsiäismunia. Pitäähän niitä olla. Pääsiäisen ruokapöydässä meillä on ainakin yhtenä päivänä vähän parempaa ruokaa eli lammasta ja valkosipuliperunoita. Jälkkärinä pashaa (teen itse) ja mämmiä kerman kera. Millaisia pääsiäisperinteitä teillä on vai vietättekö lainkaan pääsiäistä?

 Meillä näkyy jo ensimmäinen merkki pääsiäisestä ja se on tämä hellyyttävä noita, joka ilmestyy luutineen roikkumaan kuistin ikkunanurkkaan. Suloinen, eikös vain?

30 kommenttia:

  1. Anonyymi5.3.15

    Pääsiäisenä me käymme yleensä anopin ruokapöydän ääressä herkuttelemassa ❤️ Ja kotiin tulee ostettua suklaamunia ja tänä vuonna ajattelin tehdä ohra asetelmia pöydille :) pajunkissojakin voisi hakea maljakkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin vierailemme ainakin yksin asuvan äitini luona. Olisi kiva saada hänet vaikka meille syömään, mutta kun on niin huono lähtemään mihinkään. Hän on mieluummin siellä omassa kodissaan.

      Poista
  2. Mun pääsiäiseen kuuluu ortodoksinen yöliturgia ja sen jälkeen nyyttärit kirkolla. Tänä vuonna juhlin nelikymppisiäni pääsiäisenä, hui! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta yöliturgiasta nyyttäreistä olisi kiva kuulla lisää ja nähdä kuvia.

      Poista
  3. Pääsiäinen on lasten mielestä jännä juttu, juurikin tuon virpomisen takia. Täällä missä asumme on paljon iäkkäämpiä omakotitaloasukkaita, jotka tuntuvat odottavan että meidän pienet lähtee äidin kanssa matkaan.. Eli tämä virpomisjuttu on ollut jokaisen lapsen kohdalla. Itse en pidä pääsiäisestä keltaisen ja vihreän värin vuoksi, muutoin kyllä kevään odottelua parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole noiden värien ystävä, mutta rairuohossa ja pienissä koivun silmuissa vihreä väri on kaunis ♥

      Poista
  4. Ihanat pääsiäiskoristeet! <3 Meillä ei ole sen kummempia pääsiäisperinteitä, lapset käyvät virpomassa ja syödään tietysti suklaamunia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tuon ovikranssin vuosi sitten paikallisesta kukkakaupasta, kun minulla ei oikein ollut mitään pääsiäiskoristeita. Tykkään siitä tosi paljon ♥

      Poista
  5. Meillä ei ole ihmeempiä pääsiäisperinteitä, ne tavalliset vain. Viime vuonna rikottiin perinne ja oltiin mökillä pyhät, mutta tänä vuonna pääsiäinen on aikaisemmin, joten tuskin saadaan mökkikelejä. Mutta kyllä meillä tyttö jo suunnittelee virpomista ja äiti kuolaa kaupoissa pääsiäiskarkkeja :D Ja hei, pajunkissojakin on jo nähty monessa paikassa!
    Laitappa hyvä pasha-resepti blogiinkin jooko? Voisin ensimmäistä kertaa kokeilla itse valmistaa sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hii...äiti kuolaa pääsiäiskarkkeja kaupassa =) Itseasiassa Kakkukiokin puolella on tuo pashan ohje. Ohjeella tuleva annos on aika iso. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  6. Meillä pääsiäisenä mämmit ja suklaamunat, pajunkissat ja kukkaset, hyvää ruokaa ja läheiset koolla, siinäpä se!:)

    VastaaPoista
  7. Me ollaan kyllä tosi huonoja juhlijoita. Sen verran laitan pääsiäistä (jos muistan), että ripustan mun sisäpuuhun joskus Pentikiltä ostamani pienet lasimunat. Nuorimmainen saattaa tehdä jonkun virpomisoksan, vaikkei virpomaan menekään.

    Mä en ole oikein koskaan siitä virpomisesta tykännyt, jotenkin se on sellasta kerjäämistä. Meillä kun ei esimerkiksi suht lähellä asuvat lasten isovanhemmatkaan koskaan mielestäni erityisemmin odotelleet lapsia sinne.. Silloin se ei tunnu sopivalta jotenkaan. Aivan eri asia olis, jos tietäis että lapsia odotellaan käymään. Itse ei olla koskaan varauduttu virpojiin, ja joka pääsiäinen kauhulla ajattelen, että mitä jos joku meille eksyy... ei onneksi kyllä koskaan eksy, kun ollaan vähän kaukana kaikista. Meillä siis ei ole mitään erityisiä ruokia pääsiäisenä, tai muutakaan kummempaa, mutta suklaamunia kyllä ostan. Ja kenties myös narsisseja.

    Yksi pääsiäisperinne meillä on ollut jo minun lapsuudessa ja sitä olen jatkanut omillekin: lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kukko munii. Eli sillon pitää laittaa hattu sängyn viereen ja sinne ilmestyy yön aikana suklaamunia ja kenties joku kolikkokin. Nyt kun lapset on isoja, taitaa sekin perinne jäädä... muutenkin se oli melko hankalaa siinä vaiheessa, kun olivat vähän isompia, kun eivät tahtoneet millään nukahtaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos tuo virpominen karjalainen perinne? Muistelen, että karjalaissyntyinen isäni vei meitäkin siskon kanssa lapsena äitinsä luo virpomaan. Siitä varmasti on sitten itsellekin periytynyt tuo tapa, että omatkin lapset ovat käyneet virpomassa. Siitä en minäkään tykkää, että jotkut lapset käyvät virpomassa vain sen palkan toivossa, kädessä kauheita suht koristelemattomia karahkoita eikä heidän pukeutumisensa muistuta lainkaan noitaa. Itse olin aina tarkka siitä, että tytöillä oli pitkät mekot, huivit päässä, aamutossut jalassa ja kasvot maskeerattu. Toisella oli vanha kahvepannu ja toisella kori. Vitsoja tehtiin pitkään ja hartaasti.

      Pääsiäismunia meillä ei sitten taas lapsuudenkodissani piilotettu ollenkaan tai ei ollut mitään kukon pesiä tms. Suklaamunia kyllä saatiin, mutta ne vain annettiin meille...säännöstellen.

      Poista
    2. Anonyymi7.3.15

      Karjalaisen perinteen mukaan ei pukeuduta. Se perinne on tullut länsi -Suomen puolelta.

      Poista
  8. Voi, pääsiäinen on musta ihanaa aikaa! Yleensä jo aika keväistä, jos ei satu se varhaisin pääsiäinen, mitä olla voi...Sipulikukkia pitää olla ja pääsiäismunia tietenkin. Parina päivänä syödään juhlavammin ja katan pöydän tavallista tarkemmin. Odotus on jo käynnissä, ja tuolla pöydällä on kuivamassa tänään askartelemani kipsinauha/ilmapallo pääsiäismunat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askastelusi kuullostaa todella ihanalta! Esittelethän ne sitten blogissasi?

      Poista
  9. Anonyymi6.3.15

    Hei!

    Oletko muuten ajatellut, että kenties teidän asuinalueella ei asu virpomaikäsiä lapsia, jos ei teillä ole käynyt virpojia ollenkaan? Vai onko niin, että pääsiäisen viettämisen tapa on muuttumassa ja virpominen unohtumassa?

    Kyllähän tuo virpominen on pitkälti karjalaisuuteen, Itä-Suomeen ja ortodoksisuuteen liittyvä perinne. Jututin vanhaa 20-luvun lopulla syntynyttä naapurin mummoa virpomisesta. Hän on länsirannikolta Salon seudulta kotoisin ja kertoi, että he eivät siellä koskaan virponeet, ennen kun evakot toivat tämän perinteen sotien aikaan tullessaan.

    Mukava pääsiäiseen kuuluva traditio tämä on. Jokainen sitten itse päättäköön, kenen pääsiäiseen se kuuluu ja kenen ei.
    Kyllä sitä kieltämättä ihmettelee niitä suttuisia virpojia valtavine risukimmpuineen oven takana, kun kiertäävät talosta toiseen "ansaitsemassa".

    -Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaan kyllä maalla, mutta kyllä meidän kylältä ala-asteikäisiä lapsia löytyy. He nyt eivät sitten vain jostain syystä käy virpomassa.

      Poista
  10. Meillä vietetään pääsiäistä pitkään ja hartaasti. Perinteenä on pääsiäisaskartelujen tekoa jo hyvissä ajoin, lapset käyvät virpomassa (naapurustossa ja sukulaisila) noidiksi pukeutuneena ( onpa joskus matkassa ollut pikkukissa tai pääsiäispupu kun noidan asu on ollut liian peloittava :), pääsiäispupu piilottaa suklaamunia yleensä pihapiiriin ja koti koristellaan pääsiäiseen pastellisävyin. Minusta virpomisperinne on oikein mukava ja varaudun aina virpojien tuloon. Ja virpojia käykin melko paljon. Toki minustakin on asianmukaista pukeutua virpomista varten muuten kuin arkivaatteisiin ja kiva jos oksien koristeluun on nähty vaivaa. Yleensä näin on ollutkin. En oikein ymmärrä tätä ajatusta "kerjäämisestä"- jokainenhan valitsee itse antaako virpojalle esim.pienen suklaamunan tai vaikkapa tikkarin, sellaisen hinta taitaa olla jotakin 10-20 sentin luokkaa. Meidän naapurustossamme sellaiset palkat ovat oikein tervetulleita. Sellaiseen ei kai kenekään budjetti kaadu :)
    Lisäksi meillä pääsiäisen viettoon yhdistyy usein synttärijuhlia, toinen tytöistä on syntynyt maaliskuun lopulla ja toinen huhtikuun alussa joten juhlia riittää :) Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisenne kuullostaa oikein mukavalta. Uskon, että lapset varsinkin tykkäävät, kun heidät huomioidaan askarteluilla ja virpomisjutuilla. Lapsenne varmasti jatkavat pääsiäisperinteitänne sitten aikuisina omissa kodeissaan omien lastensa kanssa ♥

      Poista
  11. Takuuvarma jokavuotinen pääsiäisperinne on, että laitan rairuohot liian myöhään kasvamaan. Ne ovat parhaimmillaan vasta pääsiäisen jälkeen arjen taas koittaessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla käy usein just päinvastoin. Joudun saksimaan niitä lyhyemmäksi, että saan tiput nätisti sinne sekaan.

      Poista
  12. Meillä ei kummempia pääsiäistraditioita ole. Kun lapset vielä olivat pieniä, niin kylvimme pääsiäisruohoa ja suklaamunia ostettiin. Nykyisin mämmi taitaa olla ainoa pääsiäisestä kertova juttu meillä ja ehkä keltaiset kukat. Virpomisesta ei lapsuudessani oltu kultukaan, ainakaan Turussa jossa asuimme. Nyt asumme Ahvenanmaalla eikä täälläkään virpomista näy. Täällä lapset sen sijaan kiertelevät Nuutinpäivänä talosta taloon ja "siivoavat" joulun pois ja saavat palkakseen karkkeja.
    Mukavaa viikonloppua sinulle, kaimaseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistani, Kaimaseni ♥ Minä muistan Nuuttipukit omasta lapsuudestani 70-luvulta. Silloin niitä kierteli ainakin täällä Kymenlaaksossa. Nykyisin taitavat olla jo ihan kadonnut perinne. Sen muistan, että pelkäsin Nuuttipukkeja, kun olivat jotenkin niin rempseitä =) Mukavaa viikonloppua Sinullekin, Kristiina ♥

      Poista
  13. Minä olen saanut esikoiseni pääsiäisenä 30-vuotta sitten. Pitkänä perjantaina. Se oli ikimuistoista. Lapsuuden pääsiäisiin kuului juurikin pääsiäismunat ja kevään odotus.. itse en ole koskaan käynyt virpomassa - mutta omat lapseni ovat. Siihen nähtiin todella vaivaa. . . liikuttavia olivat , pienet kissat ja noidat. Pääsiäiskokko oli myös perinne, jota kävimme katsomassa..! Nykyisin se on sitten juurikin näitä samoja mitä sinäkin mainitsit. Pääsiäinen kun heittää niin monella viikolla - että kevään tulokin on aivan eri vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kuullut tuosta pääsiäiskokosta, mutta ilmeisesti täällä meillä päin ei sellaista perinnettä ole tai minä ainakaan en ole sellaiseen tottunut/törmännyt.

      Poista
  14. Huomenta naistenpäivään :) Äsken sitten kirjoittelin aika pitkät tarinat meidän pääsiäisen vietosta ja tavoista mutta tietokone sitten juurikin päätti ettei ota mihinkään yhteyttä ja kadotti tekstin, argh...
    Meiltä siis palmusunnuntaina lähtee kaksi iloista noitaa koristellut pajunoksat mukanaan tuomaan terveyttä ja iloa lähinaapureille, jonka jälkeen jatketaan autolla matkaa mummoloihin ja kummiloihin :) Oksat askarrellaan yleensä edellisenä päivänä ja äiti on viimoinen joka yleensä poistuu askartelujen ääreltä sormet liimassa ja selkä jumissa kun tyttöset ovat luovuttaneet jo aikaa sitten :D Iltasella tullaan kotiin korit täynnä suklaaherkkuja joita sitten syödäänkin pitkin kevättä ja äiti kauhistelee kuinka monta hammaspeikkoa juhliikaan tyttösten suussa monta viikkoa ;) Ehkä saattaa hysteerisenä hakea tupla hammastahnat kaappiin, hih... Varsinaisena pääsiäisenä sitten yleensä syödään koko perheen kesken jonakin päivänä, mitään tiettyä ruoka lajia ei ole mutta pääsiäismunista ei tingitä kun kukko taas on ahkerana ollut ja sunnuntai aamuna löytyy jokaisen lapsen hattu täytettynä sängyn vierestä pääsiäis nameilla <3 Semmoista meillä! Ihana kevään juhla, joka meillä joka vuosi vähän erilainen ja tänä vuonna syödäänkin kakkua ja juhlitaan meidän perheen neitokaisten syntymäpäivä juhlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan perhekeskeinen ja kotoisan oloinen tuo teidän pääsiäinen ♥ Joinain vuosina meilläkin on vietetty lasten synttäreitä pääsiäisenä, mutta tänä vuonna vietetään jo viikkoa ennen, kun niin moni on estynyt tulemasta pääsiäisenä.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan