Kaksi yötä jouluun...

22.12.2014


Joulu on jo aika lähellä...kaksi yötä! Jouluvalmistelut on varmaankin ihan hyvällä mallilla...luulisin. Viikonloppuna en hievahtanutkaan kotoa mihinkään. Nukuin aamuisin vähän pidempään, poltin paljon tuikkuja ympäri alakertaa, kuuntelin joululauluja ja leivoin joululeipomuksia vähän joka päivä. Jouluriitakin alkaa olla ohi. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ♥ Yläkerran rapussa majailee tänä jouluna kaksi heinäseiväs tonttua. Aika karvaisia veijareita ♥




Myös mies on meillä innostunut leipomaan. Pitkin syksyä on syntynyt monenlaista leipää ja sämpylää. Viime viikolla ihasteltiin ruokakaupassa auringonkukkaleipää. Seuraavana päivänä sellainen odotti työpäivän jälkeen kotona ♥ 


Itse olen siis keskittynyt makeisiin leivonnaisiin. Meillä syödään tänä jouluna luumukakkua, kookospalloja, piparipullia ja glögikakkua ♥ Niin tilauskakkujen kuin omienkin kakkujen päälle olen tänä jouluna tehnyt varmaan ainakin kymmenkunta joulutähteä sokerimassasta koristeeksi. Sujautinpa niitä pari työpaikan jouluarpajaistenkin palkinnoksi. Vielä täytyy tehdä pari joulutäytekakun päälle, jonka vien sitten joulupäivänä veljeni luo, kun menemme sinne syömään ♥


Meillä joulun punainen väri on tänä vuonna kotiutunut keittiöön. Tori.fi:stä ostin kuudella eurolla tuon uuden, jonkun käsityönä tehdyn liinan. Sieltä työpaikan jouluarpajaisista voitin tuon tulen punaisen Iittalan Aalto tuikkukipon. Tämän punaisen itselleni juuri halusinkin. Muista väreistä en niin enää välitä ja myinkin ne kirpparilla pois. Samoin kävi osalle mun mariskooleista. Tänään hoidettiin loput joulun ruokaostokset. Mä niin kuvittelin, että meidän ei enää tarvi ostaa juuri mitään, mutta kyllä sitä vaan kertyi. Aika hurjasti oli kyllä väkeäkin liikkeellä. Jollain muullakin taisi olla tänään vapaapäivä eikä vain mulla, hih...

Nyt taustalla soi taas Aholan Jarkon joululevy, kynttilät palaa eikä mun oo pakko tehdä mitään. Ihanaa Jouluviikkoa Teille kaikille ♥

6 kommenttia:

  1. Voi mitä leipomuksia olet tehnyt, ensin luulin noita oikeiksi joulutähdiksi, niin kauniita:)
    Kyllä teidän kelpaa ja ei sun ole pakko tehdä mitään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nuo joulutähdet on tosi helppoja ja nopeita tehdä, kun vain omistaa lehtimuotin ja ohjeen, kuinka tehdään. Totta, kaikki on hyvin enkä tarvitse muuta kuin mitä nyt on ♥ Mikä puuttuu, sitä ei nyt tänä vuonna tarvita.

      Poista
  2. Oi aivan upeita juttuja olet laittanut. Minulta ei luonnistuisi mutta ihanaa ihastella muiden ihanuuksia. Iloista joulua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K ♥ Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua sinullekin!

      Poista
  3. Ihania joulujuttuja <3
    Oikein hyvää joulua <3

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan