Uusperhettä ja toisen huomioimista

25.9.2014

Meidän arki sai taas ehkä vähän kaivattuakin eloa eilen, kun miehen murkku (tyttö) ja esiteini (poika) tulivat taas meille. Miehellä on yhteishuoltajuus lasten äidin kanssa ja lapset ovat puolet kuusta isällään ja puolet kuusta äidillään. Eilen oli siis taas vaihtopäivä ja voin sanoa, että seuraavat kaksi viikkoa ovat taas menoa ja meininkiä. Ihan helppoa ei tuo uusperheen arki aina ole, kun lapset elävät kahden kodin elämää. Säännöt ja elämäntavat ovat erilaiset ja välillä joutuu sitten muistuttamaan, kuinka meillä ollaan ja eletään. Illalla saatiin vielä mun tytön poikakaveri, A, meille käymään. Ruokapöytä olikin sitten illalla viimeistä paikkaa myöden täynnä ja lihapadan pohja tuli näkyviin hetkessä. Me kyllä tykätään kuitenkin kaikesta huolimatta miehen kanssa, kun ympärillä on paljon lapsia/nuoria. Eilenkin odotettiin niinkauan, että A pääsi töistä ja ehti meidän kanssa yhtäaikaa syömään. Yhteinen ruokailu on meille aika tärkeä juttu. Siinä on niin hyvä vaihtaa lasten kanssa päivän kuulumisia ja olla kuulolla, jos heillä on jotain mielen päällä.
 

 Syksy on muuten jo aika pitkällä. Syyskuu lähenee loppuaan ja illat pimenee. Ihanaa, että pimenee! Meillä palaa melkein yötä päivää jonkunlaiset valoviritelmät tai led-kynttilät sisällä. Iltaisin myös elävät kynttilät ja tuikut. Olohuoneen pystyuunissa on jo pidetty tulia. Meillä lämmitysmuotoina on sähkö ja puu. Kaikki tietää, kuinka kallista on sähkö on, joten siitä syystä meilläkin lämmitetään mahdollisimman paljon puilla. Ai, mä niin tykkään tulesta! Voisin tuijotella sitä sohvalta, vaikka kuinka kauan. Mua ei sinänsä sadekaan haittaa, jos ei tarvi lähteä mihinkään. Illalla on ihanaa maata selällään sängyssä ja kuunnella, kun sade ropisee peltikattoon. Sen kyllä myönnän, että nuo sadekelien kuraiset pihat ei ole kivoja. Kaikella on siis hyvät ja huonot puolensa.


Miehen esikoinen on nyt sitten saanut oman kämpän. Muutto tapahtuu parin viikon päästä. Se tietää minulle sitä, että pääsen vihdoin eroon noista olohuoneen puna-mustista tuoleista. Samalla olohuoneeseen tulee tilaa sille Hemnesin -lipastolle ja mun nojatuolille. Nojatuoli vain puuttuu. Noh, vielä on aikaa hommata joku vanha ihanuus! Kuten aiemmin ainakin jossain kommentissa mainitsin, että olen ristinyt mieheni Pelle Pelottomaksi. Tuo lempinimi juontaa juurensa siihen, että mieheni on kova näpertelemään itse kaikenlaista...milloin mitäkin. Nyt hän on askarrellut pari lamppua. Toisen meidän makkarin kirjoituspöydälle ja toisen minulle lukuvaloksi olohuoneeseen, että näen sitten lukea siinä tulevassa nojatuolissani.

Tällä tavalla meillä mies osoittaa minulle rakkauttaan. Meillä ei siis todellakaan tule mistään ylläripaketeista RM:n tai Greengaten astioita eikä mitään muutakaan, vaan huomioiminen tapahtuu itsetehden joko tuunailujen tai ruoan muodossa. En tiedä onko se kiinni ihmisen luonteesta vai olisko asia toisin, jos olisi enemmän rahaa? Mies on kyllä itse sanonut, että on tosi huono osoittamaan rakkauttaan. Mä rakastan lahjoja ja yllätyksiä. Se mun täytyy rehellisesti myöntää. Yritän kuitenkin tolkuttaa itselleni, että tärkeintä on kuitenkin ne arjen pienet ilot ja se, että mies osallistuu myös kotitöihin. Aina ei mullakaan olen näin ollut, joten arvostan kyllä sitä tekemistä tosi paljon. Yritän aina muistaa miehellekin sanoa tämän. Tälläisiä mietteitä ja kuulumisia täällä tänään.

Nähdään taas!

2 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia ja sanoja tärkeistä asioista <3 Olipa mukava lukea!!!

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan