Treffeillä ja loppukevennys

16.9.2014

Viime viikolla sain yhtenä päivänä mieluisan viestin ystävältäni saavuttuani töistä kotiin. Ystäväni ehdotti treffejä paikallisessa Sisustuskahvilassa. Sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin kolmestakin eri syystä. 1) Tapaisin rakkaan ystäväni pitkästä aikaa ja voisimme vaihtaa kuulumisia. 2) Pääsisin hypistelemään ihania sisustustavaroita. 3) Saisin herkutella kahvilan ihanilla leivonnaisilla.
 

Puolitoista tuntia meni kuin siivillä jutellen, herkutellen ja vähän shoppaillenkin. Kotiutin meille kaksi yläkuvan tähtilautasta. Sopivat hyvin yhteen mun joksus pari vuotta sitten ostamieni RM:n lattemukien kanssa. Silloinkin olin liikkellä samaisen Ystävän kanssa, hih... Kaikki tähtijutut on mun lemppareita ja siitä syystä mun mielestä niin kauniita. Paljon ei ole varaa kerralla mitään ostaa, joten melkein aina käydessäni sisustusliikkeissä kotiutan meille yhden tähtijutun. Näin ajan mittaan pikku hiljaan saan kerättyä niitä itselleni edes jonkinlaisen kokoelman. Hmm...menis se raha turhempaankin!


Vaaleanpunainen/pinkki on alkanut miellyttää jotenkin mun silmää. Väri onkin tehnyt jo jonkin aikaa tuloaan myös sisustusjuttuihin. Kyllähän näillä saisi piristettyä vähän sitä omankin kodin ilmettä. Kaikki pöllöjutut ovat olleet jo pitkään IN. Kuvan pöllöt ovat hyvin samannäköiset kuin mitkä löytyvät kynttiläsomisteina PartyLitenkin Syksy/Joulu 2014-kuvastosta. Aika myyvä somiste, joten siksi konsultin työni vuoksi hankittavien listalla tuolta PartyLitelta. Yksi mun heikkous on erilaiset lyhdyt. Konsultin työn kautta olen saanut hankittua muutamia ihanuuksia edullisesti tuolta PartyLitelta, mutta kyllä meiltä löytyy noita halppisversioita. En ole mikään merkkiuskollinen, joten jos tuote on kaunis ja miellyttää minua, voi ostaa sen ihan mistä puodista tahansa. Lyhdyillä saa luotua niin ihanaa tunnelmaa nyt, kun illat ovatkin yht'äkkiä muuttuneet tosi pimeiksi. Ehkäpä se on juuri yksi syy, miksi tykkään tosi paljon syksystä. Tykkään toki aurinkoisista syyspäivistäkin, mutta illan hämärtyessä on niin ihanaa sytytellä kynttilöitä, vetää villasukat jalkaan ja käpertyä viltin sisään sohvalle. Parhautta.


Eilen kävi ihan uskomaton juttu. Tälläistä ei voi kyllä sattua kellekään muulle kuin mulle. Olin iltapäivällä töissä lähdössä kahden kahville ja käydessäni vessassa satuin ihan ohimennen vilkaisemaan peiliin. KÄÄÄÄK, mulla ei oo ripsiväriä! Järkytys oli valtaisa. Olin aamulla aloittanut meikkaamisen. Laittanut meikkivoiteen ja puuterin sekä jopa luomivärit olin sipaissut luomeen, mutta ei ripsiväriä. Voin kertoa, että tosi tyylikäs tuollainen puoliksi meikattu pärstä. Voi... mä vielä muistan, kuinka aamulla otin ripsarin ja peilin, menin koneelle, join siinä kahvia, juttelin miehen kanssa ja muistan myös sen, kun vein ripsarin ja peilin takaisin meikkipussiin. Mikä unohtui? Voi ihme sentään mun kanssani! Ihan oon vahdittava tyyppi! Kyllä nolotti!
 

10 kommenttia:

  1. Reps tolle loppukevennykselle! :D Mulle on käynyt USEIN noin... mistä sekin kertoo. ;) Ja kerran todistettavasti niin, että olin meikannut vain TOISEN silmän. Erheen huomasin vasta kaupassa peiliin vilkaistessani... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mä en oo ainut! Mies kyllä yritti myös vakuutella, että muillekin käy, mutta... Tää ei ollut mulle edes eka kerta, hmm.... Olenpahan ainakin taas pystynyt olemaan ilona muille =)

      Poista
  2. Anonyymi16.9.14

    Älä välitä muru, hauskaa se vaan on, kun oppii jossain kohtaa olemaan noloilematta :-D Tarpeeksi kun säätää, niin nolostelukin jo unohtuu... ;)
    NImim. mää se vasta osaan ...
    K. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tule elämästä hupia puuttumaan, kun oppii itselleen nauramaan! =)

      Poista
  3. Mä olen joskus töihin saapuessani tajunnut, etten muistanut meikata ollenkaan... Vaikka en kauheen paljoa meikkaa muutenkaan niin töihin kyllä yleensä aina, ja jotenkin oli kyllä tosi urpå olo sen takia koko päivän. Eli todellakin kyllä sitä sattuu yhdelle jos toiselle!

    Ja noi tähtilautaset on kerta kaikkiaan ihanat!!! Onko nuo siis mistä? Sieltä Jokelan lähellä olevasta puodistako? En ole koskaan käynyt, tarttis vissiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama, että en hirveesti meikkaa muutakuin töihin ja jos meen kylään tai muuten julkisille paikoille. Kyllä mä nykyisin jo kauppaan rohkenen ihan luomunakin, mutta töissä tuli kyllä tosiaan aika orpo olo meikittömänä tai siis puolimeikittömänä ;)

      Joo, tuo on se Kaarnasydän siinä Jokelassa. Vähän ehkä "hallimainen" paikka, mutta ihania tavaroitahan siellä on <3

      Poista
  4. Hah, mulle on joskus käynyt niin että ripsiväri puuttuu vain toisesta silmästä. Silloin ei kyllä paljon naurattanut :)

    Ja kun nyt sisustusjutuista oli puhekin, niin mun blogissa olisi sisustusaiheinen arvonta menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kävin osallistumassa =) Nyt tutustumaan muuten blogiisi.

      Poista
  5. Hih sattuuhan noita kevennyksiä päivään, iän myötä onneksi ei niin iso juttu kun ajattele nyt parikymppisenä..sitähän ois itketty peiton alla :D Hei, eiks ookkin nuo lautaset ihanat!!! Mie pongasin ne kevään korvilla ja kotiutin niitä kymmenisen kappaletta erissä kotiin <3 Hauskaa loppu viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus nuorempana ei voinut lähteä kotoa mihkään ilman meikkiä! Nykyisin on vähän asiat muuttuneet...

      Lautaset on ihania. Ehkäpä mäkin homaan niitä vielä myöhemmin lisää, jos niitä vain vielä on sitten saatavilla. Hauskaa loppuviikkoa Sinullekin <3

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan